Kokoomuksen ehdotus sote-palveluiden miljarditehostamisesta saa SDP:n puheenjohtajan tuohtumaan: "Se on pötypuhetta."
Mikäli se SDP:n puheenjohtajasta, pääministeri Sanna Marinista on kiinni, sosiaali- ja terveyspalveluiden leikkaukset eivät hänen vahtivuorollaan etene. Ajatuskin saa hänet suorastaan tuohtumaan.
Kokoomus on arvioinut omassa vaaliohjelmassaan, että rakenteellisilla uudistuksilla, kuten muun muassa ulkoistamalla sote-palveluita, voitaisiin saada miljardin euron säästö.
– Se on pötypuhetta. Meillä on jo tällä hetkellä pulaa resursseista hyvinvointialueilla, näpäyttää Marin STT:n puheenjohtajahaastattelussa.
Marin uskoo, että sote-palveluja voidaan järjestää järkevämmin ja tehokkaammin. Rahaa tarvitaan kuitenkin vain lisää, kun Suomen väestö ikääntyy.
– Jos samanaikaisesti väitetään, että sieltä on muka otettavissa ihan valtavasti rahaa pois, niin se ei tarkoita muuta kuin heikompia palveluita ja työntekijöiden potkimista ulos.
Hänestä oikeistopuolueiden puheet ovat ristiriitaisia, kun toisaalta esitetään miljardien säästöjä julkisista palveluista ja toisaalta halutaan taklata hoitajapulaa.
– Hoitajat eivät tule ilmaiseksi töihin. Myös siksi pitää varmistaa, että rahoitus on riittävä.