Sama trendi toistuu Jokereilla – Jukka Jalonen pohti syitä: "Siinä se ero tulee"

Jääkiekkoliiga KHL:ssä Jokerit on kokenut tällä kaudella jo peräti 18 maalin tappiota. Trendi on ollut toistuva varsinkin viime aikoina. Nykyisellä vieraskiertueella kaikki kolme ottelua ovat päättyneet Jokereiden maalin tappioon.

Tuorein näistä tuli tänään sunnuntaina, kun Neftehimik Nizhnekamsk oli parempi lukemin 3-2.

Jokerit siirtyi ottelussa 2-0-johtoon, mutta Neftehimik tuli rinnalle ja paineli kolmannessa erässä ohitse.

Tuoreimmassa tappiossa toistui jälleen samainen teema. Jokereilla oli paljon paikkoja, joista se ei kuitenkaan rokottanut kovalla prosentilla. Tätä harmitteli Jokereiden päävalmentaja Jukka Jalonen.

– Kyllä me kolmannessa erässä saatiin muutamia hyökkäyksiä, mutta niissä tuli vaatimattomia päätöksiä. Kyllä me edelleen työstetään maalintekoa. Nyt ehkä saatiin vähän enemmän äijiä maalille, se oli positiivinen juttu. Mutta taas laukaukset ja niiden laatu tökkii. Liian paljon blokataan esimerkiksi pakkien laukauksia. Tuohon meidän pitää keskittyä, Jalonen mietti.

– Ja kyllä me annetaan vähän helppoja maaleja omiin. Sellaisista tilanteista, mitkä eivät näytä niin vaarallisilta. Kolme samanlaista maalia tullut nyt kolmeen peliin. Ulkopuolelta syötetään keskelle ja syöttö menee läpi. Sitten kopsahtaa. Itse taas ei pystytä naulaamaan paremmista paikoista sisään. Se on aika huono asia, Jalonen jatkoi.

Voivotteluun Jalonen ei kuitenkaan ryhtynyt.

– Pitää olla vain kärsivällinen. Jauhetaan ja työstetään näitä asioita, Jokerit-käskijä mietti.

– Työmaata riittää, Jalonen puuskahti.

Jalonen nosti esille myös konkretiaa.

– Me tarvitaan yhteen maaliin 15-20 paikkaa ja vastustaja 5-10. Siinä se ero tulee. Tämä on maalintekopeli, niin kuin kaikki tiedetään. Tällä hetkellä se ei natsaa. Sitä yritetään parantaa.  

Lue myös:

    Uusimmat