Salkkarit-Ulla: Suosikkisarjassa näytteleminen vei aluksi mehut
Studio55.fi -lähetyksessä vieraillut näyttelijä Maija-Liisa Peuhu ammentaa energiaa optimistisesta elämänasenteesta.
72-vuotiaalla Maija-Liisa Peuhulla on takanaan mittava ura näyttelijänä. Peuhu on esiintynyt uransa aikana yli 50 elokuvassa, tullut suurelle yleisölle tutuksi Salatut elämät -televisiosarjan Ullana ja näytellyt ahkerasti myös teatterin lavoilla.
Tänä keväänä Peuhu näyttelee helsinkiläisen KOKO-teatterin Talonvaltaajat-nimisessä näytelmässä. Peuhun mukaan energiaa riittää edelleen.
– Minulla on ainakin koko ajan kova tarve tehdä jotain, ja tunnen, että minulla on energiaa. Äitini kuoli 66-vuotiaana ja huomasin, että hänellä ei ollut enää energiaa silloin. Pelkäsin, että siinä kohtaa minulle käy samoin, mutta ei ole käynyt toistaiseksi, Peuhu kertoo.
Peuhun mukaan optimistinen luonne on varmasti auttanut häntä jaksamaan vanhempanakin.
– Mielestäni se (optimistisuus) on tärkeää kaikille. Mitä sitä mennyttä murehtia, niistä on ottanut opiksi toivottavasti, ja tulevaisuudesta ei tiedä, Peuhu toteaa.
Peuhu on tullut tunnetuksi MTV:n Salatut elämät -televisiosarjan Ullana. Peuhun mukaan Salkkarit oli hieno mahdollisuus päästä näyttelemään sarjassa, ja rooli sarjassa poiki töitä jälkeenpäin. Sarjan teko oli ajoittain kuitenkin rankkaa.
– Siitä kun ei tiedetty yhtään mitään, eikä ymmärretty edes mihin mennään, niin kyllähän se otti sitten mehut aluksi, kun mietti kaikki yöt, mitä olisi pitänyt tehdä, ja mitä jättää väliin, Peuhu kertoo.
Peuhu sanoo, että hän on kuitenkin aina tykännyt Salattujen elämien roolihahmostaan Ullasta.
– Olen tykännyt Ullasta, koska hän on positiivinen. Hänelle voi sattua ihan mitä vain, kaikesta hän selviää. Hän on hyvä esimerkki ihmisille, Peuhu sanoo.
Peuhun mukaan Salattujen elämien suosio johtuu muun muassa siitä, että sarja on hyvin ajankohtainen.
– Siellä on ne aiheet, josta ihmiset puhuu, ja myös ne epäkohdat, joista ihmiset ei uskalla puhua, Peuhu sanoo.
Miten Peuhu pääsi teatterikorkeakouluun 18-vuotiaana ensi yrittämällä ja ketkä näyttelijätähdet olivat Peuhun kanssa samalla vuosikurssilla? Katso Peuhun haastattelu kokonaan!
Uusimmat
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta kello 8
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
Lataa lisää