Salatut elämät -sarjasta tuttu Patrik Borodavkin kertoo MTV.fille alkavansa ajaa kilpaa moottoripyörällä.
Salatut elämät -sarjasta muistettava Patrik Borodavkin tuli katsojille tutuksi suosikkisarjan Mirona. Pihlajakadulla mies hyvästeltiin jo viitisen vuotta sitten, mutta joulukuussa ilmestyvässä uudessa Salkkarit-leffassa Miro tekee odotetun paluun katsojien mieliin. Borodavkin nähtiin myös ensimmäisessä, Nightmare – Painajainen merellä -elokuvassa kaksi vuotta sitten.
Borodavkin kertoo nauttineensa päästyään pitkästä aikaa kameran eteen.
– Odotin, että kuvauksissa olisi ollut huomattavasti enemmän kiirettä tai muita ongelmia, mutta kaikki menikin sulavasti ja viihdyin oikein hyvin, mies kertoo MTV.fille.
Töiden ohella tähden kesä on sujunut vauhdikkaissa merkeissä, sillä takana on monen viikon mittainen reissu halki Euroopan. Viikkojen aikana tutuiksi tulivat muun muassa Baltian maat, Puola, Saksa, Belgia, Luxembourg, Ranska, Sveitsi ja Italia.
Borodavkin tutustui maihin moottoripyörän selästä käsin.
– Olin kuukauden tien päällä, mistä kolme viikkoa vietin yksin. Reissu oli mieletön ja meni loistavasti! Sain matkalla paljon uusia tuttavia, ja osaan paikoista olen menossa takaisinkin, mies kertoo.
Italiaan mies palaa osallistuakseen moottoripyöräralliin, mikä on yksi askel miehen yllättävän haaveen toteuttamisessa.
– Tarkoituksena on nyt aloitella kilpailu-uraa sillä saralla, ja toivon että vielä joskus pääsisin ajamaan dakar-rallin. Se on unelmani.
Tieto tähden hurjista tulevaisuudensuunnitelmista on kantautunut jo tuttavapiirin ulkopuolellekin. Mies kertookin yllättyneensä saatuaan kuulla mahdollisten sponsoreiden mielenkiinnosta jo varhaisessa vaiheessa.
–Olen saanut jo sponsoritarjouksiakin, sillä monet tutun tutut ovat innostuneet kun ovat puskaradiosta kuulleet että olen lähdössä mukaan tällaisee, mies iloitsee.