Salkkareiden kauden viimeiset juonipaljastukset julki! Luvassa järkytyksiä

Kurkista Salkkareiden seuraavaan viikkoon 0:44
Kurkista ennakkoon kuluvan viikon tapahtumiin

Ensi viikolla Salatut elämät -sarjan kevät-kausi saa dramaattisen päätöksen.

Ensi viikolla Salatuissa elämissä Miran ja Violan jännitys nousee, kun he tajuavat, että Mira joutuu jatkamaan todistamistaan oikeudenkäynnissä.

Kari tyrmistyy löydöstään. Kari salaa Sallalta kaiken ja valehtelee, että näki itsekin kummituksen.

Aki harmistuu, kun häntä Elina-yliajosta epäilevä lehtijuttu julkaistaan. Aki tekee Ainon ja Henrikin kanssa suunnitelman, jossa aikoo puhdistaa maineensa.

Elina varoittaa jälleen Susua Noelista, mutta sanat kaikuvat taas kuuroille korville. Elinaa huolestuttaa itsensä, Noelin aivopesemän Susun ja myös Toivon puolesta.

Katso esimakua kauden päätösjaksosta: 

Salkkareiden kauden päätösjakso 22.6. MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla 0:25

Aki on kiitollinen Joannan lohdusta ja tunnustaa haluavansa tutustua tähän.

Erikoispitkästä päätösjaksosta ei dramatiikkaa puutu, kun tuomarin julistus järkyttää kaikki. Toisaalla myös Camilla herää koomastaan.

Näin Camilla vaipui alunperin koomaan: 

Camilla kuulee järkyttäviä uutisia 1:50

Salatut elämät arkisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla! Jaksot katsottavissa viikkoa ennen C MoressaSalkkareiden kevään erikoispitkä päätösjakso on koko Salkkarit-työryhmän tuloksista leikkaaja Eeva Heleniuksen muotoilema tiheätunnelmainen kokonaisuus. Päätösjakso MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa 22.6.

Lue myös:

    Uusimmat