Salkkareiden Esko Kovero: "Sepon paluu on Ismon kannalta aivan loistava juttu!"

Salkkareiden Esko Kovero on mielissään saadessaan vanhan ystävänsä takaisin sarjaan. 

Esko Koveron näyttelemä Ismo ja Jarmo Kosken näyttelemä Seppo kohtaavat jälleen Salkkareissa. Jälleennäkeminen on ollut myös näyttelijöille itselleen suuri ilonaihe. 

Esko Kovero ja Jarmo Koski ystävystyivät sarjan kuvausten aikana vuosina 1999–2013. Kosken hahmo poistui sarjasta vuonna 2013 ja muutti pois Pihlajakadulta. Nyt Seppo nähdään jälleen sarjassa, kun hän saa yllättävän puhelun kauden päätösjaksossa. 

– Sepon paluu oli Ismon kannalta aivan loistava juttu, sillä Seppo on Ismon paras kaveri. Olisihan se hienoa, jos Seppo viihtyisi Pihlajakadulla pidemmänkin aikaa. Se jää nähtäväksi, Kovero sanoo.

Esko Koveron mukaan Jarmo Kosken kanssa näytteleminen on ollut luontevaa. Kaksikko on tehnyt sarjan historian aikana satoja kohtauksia yhdessä. 

– Jarkki (Jarmo) on minulle rakas ja pitkäaikainen työkaveri, joten on ollut ihan yhtä juhlaa näytellä hänen kanssaan. Meillä on ollut joitakin yhteisiä kohtauksia ja tuntuu, kuin olisimme näytelleet yhdessä eilen. Mikään ei ole muuttunut, Kovero sanoo.

Salatut elämät jää kesätauolle 13.6. Kauden päätösjakso nähdään MTV3-kanavalla 13.6. kello 19.30! Jakso katsottavissa myös MTV Katsomossa.

Lue myös:

    Uusimmat