Ensi viikolla Salatut elämät jatkuu jännittävin kääntein.
Ensi viikolla Salatuissa elämissä Anna hämmästyy, kun Susu soittaa ja muistuttaa häntä leukemiaa koskevasta tarkastuksesta. Benjamin pelästyy Annan lääkäriajasta, eikä uskalla mennä Annan mukaan.

Kalle huolestuu, kun ei saa Lauriin yhteyttä. Toisaalla Lauri kuskaa Lassea paennutta Aaroa. Aaro ahdistuu, kun ei tiedä, minne Lauri on häntä viemässä. Myöhemmin majatalossa Jutta kummastuu, kun ei löydä Aaroa.
Myös Jutta, Linda ja Viola ovat huolissaan kadonneesta Aarosta. Jutta ja Linda tenttaavat Lasselta, voisiko tällä olla osuutta asian kanssa. Pöyristyvä Lasse kiistää. Hän kertoo yrittäneensä hieroa sopua Aaron kanssa, mutta tämä häipyi ja nousi johonkin autoon.
Kalle menee etsimään Lauria. Lauri menee vaikeaksi Kallen tullessa hänen luokseen, mutta päästää tämän kotiinsa pakon edessä. Kalle yllättyy, kun Lauri päästää hänet sisään lukittuun huoneeseen, jossa on Laurin kuolleen siskon tavaroita. Lauri myöntää, että kärsii edelleen siskonsa kuolemasta. Samaan aikaan Aaro on vangittuna kartanossa.
Mira palaa viimein Tallinnasta. Viola ilahtuu, mutta Mira on tuskainen Matti-salaisuutensa takia. Mira on kertoa Violalle Matista, mutta tilanne keskeytyy.
Gunnar ja Monica häkeltyvät, kun Sabrina ilmoittaa, että aikoo muuttaa pois Suomesta. Tuskastuva Aki tunnustaa Henrikille, ettei tiedä, miten toimia, jotta pääsisi tyhjyyden tunteestaan eroon. Mies menee Sabrinan luokse eivätkä he voi vastustaa toisiaan.






