Yhdysvalloissa salamaniskut ovat surmanneet kaksi ihmistä kahden päivän aikana kansallispuistossa Kalliovuorilla. Useita muita on lisäksi loukkaantunut.
Kumpikin kuolemaan johtanut salamanisku sattui yli kolmen kilometrin korkeudessa. Tapauksesta uutisoi CNN.
Lauantaina salama iski neljään patikoimassa olleeseen ihmiseen. Kaikki salaman iskemäksi joutuneet vietiin sairaalahoitoon. Iskun saanut mieshenkilö menehtyi myöhemmin sairaalassa.
Perjantaina salama oli iskenyt puolestaan kahdeksan ihmisen joukkioon. 42-vuotias mies menehtyi salamaniskuun tapahtumapaikalla. Kaksi muuta iskun saaneista kuljetettiin ilmateitse sairaalaan. Viisi patikoijaa kykeni kulkemaan itse lääkärintarkastukseen.
Kalliovuorten kansallispuistossa on tapahtunut salamaniskun aiheuttama kuolema viimeksi vuonna 2000. Tuolloin salamaniskusta menehtyi kiipeilemässä ollut mies.
Lääkäri Martin Koschnitzke muistutti alueella retkeileviä sääolojen huomioinnin tärkeydestä.
– Emme voi korostaa liikaa sitä, että kun alkaa pimentyä ja pilviä alkaa muodostua, on aika palata takaisin alas, Koschnitzke sanoi CNN:n yhteistyökanava KUSA:n haastattelussa.
– Käsitykseni mukaan tämä ryhmä olikin juuri tekemässä niin, mutta he jäivät silti ukkosen jalkoihin, mikä on todella surullista.