Saku Koivun MM-ennätys jäi taakse, kun vähätellyn Leijonat-nipun taituri pääsi huimaavaan lentoon – "Tuntui, että ihan kaikki onnistuu"

Vaikka jääkiekon MM-kisoja ei tänä keväänä pelata, MTV3- ja Sub-kanavilla eletään keväistä kiekkokarnevaalia. Jäätävät Leijonapelit -sarjassa eletään uudelleen ikimuistoisia Leijonat-hetkiä. Keväänä 2013 Leijonien ykköshahmona hääri Petri Kontiola.

Neljänteen sijaan päättyneiden kotikisojen 2012 jälkeen Leijonat sai seuraavan kevään turnaukseen – joka jaettiin taas Suomen ja Ruotsin kesken – kasaan melko nimettömältä vaikuttaneen joukkueen. Ulkopuolisten odotukset eivät olleet kovin korkealla.

Kuten kiekkofanit ovat monesti saaneet kokea, Leijonista löytyi kuitenkin voimaa ja yllätysvalmiutta. Joukosta esiin nousi varsinkin Petri Kontiolan johtama ketju, jossa laidoilla viilettivät Juhamatti Aaltonen ja Janne Pesonen

Kontiola villitsi suomalaisfanit jo avausottelussa Saksaa vastaan, kun hän iski 3-3-tasoitusmaalin huikealla mailanäppäryydellä ajassa 58.31. "Backhand, forehand, boom boom boom", hehkutti televisiossa asiantuntija Juhani Tamminen

Turnauksen kymmenessä ottelussa Kontiola mätti tehot 8+8=16, mikä rikkoi tuolloin Saku Koivun suomalaisennätyksen MM-kisoissa (4+12=16). Sittemmin Sebastian Aho on pystynyt vielä parempaan (9+9=18 kevään 2018 kisoissa). 

– Se koko turnaus meni jotenkin ihan ihmeellisesti henkilökohtaisella tasolla. Tuntui, että ihan kaikki onnistuu, Kontiola muistelee nyt, seitsemän vuotta myöhemmin. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Välierässä Suomi sai kovan oppitunnin Ruotsilta lukemin 0-3 Tukholmassa. Pronssipelissä vastaan tuli USA, jolle Leijonat oli hävinnyt alkusarjassa 1-4.  

– Henki oli hyvä, revanssi mielessä. Vuotta aiemmin olimme myös pronssipelissä kotikisoissa, mutta jäimme neljänneksi. Siitäkin otimme henkeä, Kontiola toteaa.

Subilla esitetään tänään kello 20.00 alkaen Jäätävät Leijonapelit -sarjan toisena otteluna vuoden 2013 pronssiottelu Suomi-USA. Unelmien MM-kisat -ohjelma tänään MTV3-kanavalla kello 22.35.

Esitysajat:

Unelmien MM-kisat ja Jäätävät Leijonapelit esitetään jokaisena päivänä, jolloin Leijonilla oli alkuperäinen pelipäivä Sveitsin peruuntuneissa jääkiekon MM-kisoissa.

Su 10.5.
Jäätävät Leijonapelit, Sub klo 20.00: MM-kisat 2013, Suomi-USA pronssiottelu
Unelmien MM-kisat, MTV3 klo 22.35: Suomi – Italia

Ma 11.5.
Jäätävät Leijonapelit, Sub klo 20.00: MM-kisat 2014, Kanada-Suomi puolivälierä
Unelmien MM-kisat, MTV3 klo 22.35: Sveitsi – Suomi

To 14.5.
Jäätävät Leijonapelit, Sub klo 20.00: MM-kisat 2015, lohkovaiheen ottelu Suomi-Venäjä
Unelmien MM-kisat, MTV3 klo 22:35: Suomi – Latvia

La 16.5.
Jäätävät Leijonapelit, Sub klo 20.00: MM-kisat 2016, Venäjä-Suomi välierä
Unelmien MM-kisat, MTV3 klo 22.35: Venäjä – Suomi

Su 17.5.
Jäätävät Leijonapelit, Sub klo 20.00: MM-kisat 2017, USA-Suomi puolivälierä
Unelmien MM-kisat, MTV3 klo 22.35: Suomi – Kazakstan

Ti 19.5.
Jäätävät Leijonapelit, Sub klo 20.00: MM-kisat 2018, lohkovaiheen ottelu Kanada-Suomi
Unelmien MM-kisat, MTV3 klo 22.35: Norja -Suomi

To 21.5.
Jäätävät Leijonapelit, Sub klo 20.00: MM-kisat 2019, Ruotsi-Suomi puolivälierä
Unelmien MM-kisat, MTV3 klo 22.35: Puolivälierä

La 23.5.
Jäätävät Leijonapelit, Sub klo 20.00: MM-kisat 2019, Venäjä-Suomi välierä
Unelmien MM-kisat, MTV3 klo 22.35: Välierä

Su 24.5.
Jäätävät Leijonapelit, Sub klo 20.00: MM-kisat 2019, Kanada-Suomi finaali
Unelmien MM-kisat, MTV3 klo 22.35: Finaalit

Lue myös:

    Uusimmat