Saksassa rankkasateet ja tulvat kylvivät tuhoa – yli 40 ihmistä on kuollut ja kymmeniä kateissa

Saksan länsiosissa ainakin 45 ihmistä on kuollut ja kymmeniä oli torstaina edelleen kateissa rajujen sateiden ja tulvien takia. Lisäksi useat rakennukset sortuivat päivän aikana.

Epätavanomaiset sateet ovat piinanneet myös Saksan naapurimaita Luxemburgia, Hollantia ja Belgiaa. BBC:n mukaan Belgiassa ainakin kuusi ihmistä on kuollut.

Joidenkin mediatietojen mukaan kaksi Saksassa kuolleista on pelastuslaitoksen työntekijöitä.

– Tämä on katastrofi! Ihmisiä on kuollut ja kadonnut, ja monet ovat vaarassa. Kaikki pelastusjoukot työskentelevät tauotta ja vaarantavat henkensä, kertoi Saksan Rheinland-Pfalzin osavaltion pääministeri Malu Dreyer saksalaisten tiedotusvälineiden mukaan.

Neljä kuolleeksi ilmoitettua ihmistä löydettiin Schuldin kunnassa, jossa useita taloja on sortunut korkealle nousseiden tulvavesien vuoksi. Kaksi ihmistä kuoli tulvivissa kellareissa Solingenin ja Unnan alueella.

Esimerkiksi Altenahrissa Ahrweilerin piirikunnassa asukkaita pakeni talojensa katoille. Helikoptereihin sijoitetut pelastustyöntekijät ovat pelastaneet ihmisiä kaduilta ja katolta.

Alueviranomainen Jürgen Pföhler kehotti ihmisiä jäämään kotiin "ja mahdollisuuksien mukaan menemään ylempiin kerroksiin".

– Tilanne on erittäin vakava, hän sanoi.

Rheinland-Pfalzin ja Nordrhein-Westfalenin osavaltiot ovat kärsineet pahimmin myrskyistä, jotka ovat saaneet joet tulvimaan yli rantapenkkojen. Kaikki nyt Saksassa tietoon tulleet tulvakuolemat ovat tapahtuneet näiden kahden osavaltion alueella.

Saksan länsiosissa moottoriteiden ja rautateiden liikenne on häiriytynyt ja osin poikki.

Kovien sateiden ja tulvien odotetaan jatkuvan Saksan länsiosissa tänään ja huomenna.

Liittokansleri Angela Merkel sanoi olevansa järkyttynyt kuolemista ja tuhoista. Merkel sanoi surevansa tulvissa henkensä menettäneitä.

Saksassa rankkasateet ja tulvat ovat pahimpia sään aiheuttamia tuhoja toisen maailmansodan jälkeen. Epätoivoiset asukkaat ovat hakeneet turvaa kotiensa katoilta pelastushelikoptereiden kierrellessä yläpuolella.

Eläkkeellä oleva Annemarie Müller, 65, katseli parvekkeeltaan veden peitossa olevaa puutarhaansa ja autotalliaan. Hänen mukaansa kotikaupunki Mayen oli täysin valmistautumaton tuhoon.

–  Mistä kaikki tämä sade tuli. Tämä on mieletöntä, hän sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Hän muisteli, kuinka tulvavesi syöksyi yöllä hänen kotikatuaan pitkin ja piti kovaa meteliä.

–  Luulimme, että se särkee ovemme, Müller sanoi.

Sääennusteiden mukaan läntiseen Eurooppaan on tulossa lisää rankkasateita perjantainakin.

Liegen pormestari kehotti evakuoitumaan

Myös Belgiassa useiden päivien rankkasateet ovat nostaneet jokia yli äyräidensä. Tulvat ovat koetelleet etenkin maan ranskankielistä osaa Valloniaa. Esimerkiksi Liegen kaupungin pormestari kehotti kaupunkilaisia poistumaan alueelta. Niitä, jotka eivät pysty lähtemään, kehotettiin siirtymään rakennusten ylempiin kerroksiin.

Liegen läpi virtaavan Maasjoen ennustetaan nousevan vielä 150 senttiä. Paikallisia viranomaisia huolestuttaa myös alueella olevan patosillan mahdollinen romahtaminen.

Belgiassa armeija hälytettiin evakuoimaan ihmisiä esimerkiksi Rochefortissa.

–  Veden nousu on jatkunut koko yön. Tällaista tilannetta emme ole koskaan kokeneet. Useat tiet ovat kokonaan tulvan alla, ja virtaus on voimakas. Siellä ei ole mahdollista päästä liikkeelle edes veneellä, sanoi Rochefortin pormestari Corine Mullens RTL-tv-kanavalle.

Belgiassa erityisesti Liegen ja Namurin maakunnat ovat kärsineet. Esimerkiksi kylpyläkaupunki Spa on kauttaaltaan tulvan vallassa.

Lue myös:

    Uusimmat