Saksan aborttimainoskielto periytyy natsiajoilta – nyt maa pyrkii höllentämään lakia

Saksan hallitus on sopinut höllentävänsä natsiajoilta periytyvää lakia, joka kieltää lääkäreitä mainostamasta aborttipalveluitaan.

Valmisteilla olevan lakiesityksen mukaan paikallisviranomaiset ja Saksan lääketieteellinen yhdistys voivat vastaisuudessa julkaista maanlaajuisen listan lääkäreistä, jotka tekevät abortteja. Saksan hallituksen on määrä hyväksyä lakiesitys ensi viikolla, minkä jälkeen se etenee parlamenttiin, joka mitä todennäköisimmin hyväksyy sen.

Nykyisin Saksan laki sallii abortit, mutta on tehnyt abortin hankkimisen vaikeaksi. Esimerkiksi viime vuonna saksalainen gynekologi sai 6  000 euron sakot kerrottuaan verkkosivuillaan tekevänsä abortteja.

Saksan oppositio vastustaa nykyistä lakia, mutta pitää lakiesitystä vesitettynä. Myös pienempi hallituspuolue sosiaalidemokraatit (SPD) olisi halunnut poistaa koko pykälän. Lakiesitys on kompromissi SPD:n ja konservatiivisemman CDU:n välillä.

Toinen oppositiopuolue vihreiden johtajista Annalena Baerbock arvosteli, että laki huokuu yhä epäluuloa naisten päätöksentekokykyä kohtaan. Se ei esimerkiksi poistaisi aborttia hakevan naisen velvollisuutta käydä konsultaatiohaastattelussa, jonka tarkoitus on saada aborttia hakevan mieli muuttumaan. 

Lue myös:

    Uusimmat