Saisiko suomalainen omistaa enintään 5 miljoonaa euroa? Vasemmistonuoret ja kokoomusnuoret täysin eri linjoilla: "Perusoikeuksia ei pidä lähteä rikkomaan"
Kokoomusnuoret vastustavat vasemmistonuorten avausta varallisuuskaton käyttöönotosta Suomessa.
Vasemmistonuoret vaativat viime viikolla veropäivänä, että Suomessa otettaisiin käyttöön 5 miljoonan euron varallisuuskatto.
MTV:n Uutisaamussa asiasta keskustelivat kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula ja vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikh.
– Me haluamme varallisuuskaton, koska näemme, että tulevaisuudessa se on välttämätön. Haluamme tai emme, talouskasvu on yhteydessä ympäristöpäästöihin ja ympäristökriisiin, ja rajaton tavoittelun kasvu on ongelma, ei varallisuusraja itsessään, Sheikh perustelee.
Pajulan mukaan kokoomusnuoret eivät kannata varallisuuskattoa. Hän toteaa, että varallisuuskaton käyttöönotto törmäisi ensimmäisenä Suomen perustuslakiin ja sen määräämiin perusoikeuksiin.
– Perusoikeudet määräävät suomalaisille omaisuuden suojan, ja sitä ei pidä lähteä rikkomaan.
Sheikhin mukaan kyse ei ole perusoikeuksien poisottamisesta, vaan verotuksesta.
– Verotuksessa on eri linjoja. Valtio aina verottaa omaisuutta, ja me ajamme verotuksen vahvempaa progressiota.
Debatin edetessä Sheikh toteaa, että varallisuuskatto voisi itse asiassa olla suurempikin, kunhan varallisuusraja ylipäänsä asetetaan.
– Se, että olemme esittäneet 5 miljoonan euron kattoa, on tekninen kysymys. Katto voi olla 15 miljoonassa, 50 miljoonassa tai 100 miljoonassa, kunhan varallisuusrajoja pikku hiljaa asetetaan.
Pajulan mukaan siinä onkin kokoomusnuorten ja vasemmistonuorten välinen ero.
– Me näemme, että yhteiskunnan pitäisi käyttää resurssit ja aika siihen, että autetaan tulotason alapäässä olevia. Kun meillä on hyvätuloisia, jotka menestyvät ja maksavat merkittävän osan veroista, antaa heidän menestyä. Tarvitsisimme Suomeen itse asiassa paljon enemmän sellaisia, joilla on pääomaa, pystyvät investoimaan ja luomaan töitä, Pajula lataa.
– Nytkin keskustelemme, miten saisimme kattoa, kun pitäisi puhua, miten saisimme autettua tulotason alapäässä olevia ihmisiä, Pajula jatkaa.
Sheikhin mukaan köyhyyteen puuttuminen vaatii juuri verotuksen kehittämistä.
– Tulee siirtyä progressiiviseen verotukseen, koska varakkaat maksavat suhteessa vähemmän veroja ja keskitulo pitää yhteiskuntaa yllä.
Sheikh toteaa, että varallisuusrajaa pitäisi ajaa koko Euroopan tasolla, mitä Pajula pitää epärealistisena.
– Tämä ei ole hirveän realistista. Jos mietitään, millaisia ongelmia meillä tällä hetkellä Suomessa on, niin meidän olisi ehkä syytä käyttää yhteiskunnallisessa keskustelussa aika siihen, että pohdittaisiin, miten työllisyyttä saataisiin nostettua, Pajula kertoo.
Katso koko debatti yllä olevalta videolta!
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää