Sairaalaa kysellyt mies varasti härskisti hyvinkääläisen Eevan pankkikortin – tililtä lähti yli 1000 euroa: "Onhan se tällaiselle yksin elävälle eläkeläiselle hirveän iso summa"

Hyvinkääläisen Eeva Kudjoin, 72, viime perjantain kauppareissu sai ikävän käänteen kauppakeskuksen parkkihallissa Hyvinkäällä. Ulkomaalaiselta vaikuttanut mieshenkilö kysyi Kudjoilta tietä sairaalaan ja samalla ilmeisesti vieden rouvan lompakosta hänen pankkikorttinsa. Eläkeläisen koko tilit tyhjennettiin viikonlopun aikana.

Kudjoi oli Prismassa suoritamassa arkisia kauppaostoksiaan. Autonsa hän oli jättänyt kauppakeskuksen parkkihalliin. Kun Kudjoi oli pakannut ostokset autoona ja palautti ostoskärryjä, hän kohtasi miehen, joka kysyi reittiopastusta. Mies kysyi Kudjoilta tietä sairaalaan. Kudjoi arvelee miestä ulkomaalaiseksi, sillä hän puhui englantia.

– Kassakuitin mukaan poistuin kaupasta kello 12.44. Hetkeä myöhemmin, kun palautin ostoskärryjä parkkihallissa, niin minua lähestyi oletettavasti ulkomaalaistaustainen mies. Noin 180 cm pitkä hoikahko mies viittilöi minut luokseen ja kysyi tietä sairaalaan. En muuten osaa ulkonäön perusteella arvioida miehen kansalaisuutta, mutta hän puhui englantia, Kudjoi kertoo.

Uskoi aidosti miehen tarvinneen apua

Vaikka miehen ulkoisen olemuksen perusteella miehessä ei ollut mitään vikaa, Kudjoi päätti auttaa miestä, sillä arveli tämän aidosti tarvitsen apua. Miehen käytös oli tilanteeseen nähden asiallista.

– Mutta eihän se vaiva välttämättä ulospäin näykään, Kudjoi taustoittaa.

– Hän ojensi minulle pienen ruutulehtiön ja kynän, jotta voin kirjoittaa siihen osoitteen. Mies oli aika lähellä, kun kirjoitin lehtiöön ja seurasi kirjoittamistani hieman minun olan yli. Ensin kirjoitin lähimmän sairaalan osoitteen, mutta hän ilmaisi tarkoittavansa jotakin toista sairaalaa, Kudjoi kuvailee.

Kudjoi viittilöi vielä miestä oikeaan suuntaan, jonka jälkeen heidän tiensä erkanivat.

Huomaisi kortin katoamisen vasta päiviä myöhemmin

Karu totuus paljastui vasta viikonlopun jälkeen maanantaina, jolloin Kudjoi tarvitsi seuraavan kerran maksukorttiaan.

Kudjoi ei kertomansa mukaan ole liikkunut missään muualla viikonlopun aikana ja epäilee tietä sairaalaan kysyneen miehen napanneen maksukortin suoraan lompakosta, joka oli naisen takin taskussa, kun he kohtasivat parkkihallissa.

– Käyn yksin elävänä ihmisenä kerran viikossa kaupassa ja ostan kerralla koko viikon ruoat. Viikonloppuna oli huono ilma ja olin siksi kotona, enkä käynyt muualla. Vasta maanantaina illalla minun alkoi tehdä mieli jäätelöä ja silloin huomasin kortin kadonneen lompakosta.

– Joku on varmaan seurannut minua kaupassa ja saanut sitä kautta kortin tunnusluvun selville, sillä numerokoodi on tietenkin muistissa. Erikoista tässä on, että lompakko ei kadonnut, vaan pelkkä kortti, Kudjoi ihmettelee.

Koko tili tyhjennettiin

Pienellä eläkkeellä elävä Kudjoi kertoo, että hänen koko tili tyhjennettiin viikonlopun aikana. Kudjoi sulki kortin heti katoamisen huomattuaan. Pankkitililtä ehdittiin kuitenkin nostaa yli tuhat euroa.

– Onhan se tällaiselle yksin elävälle eläkeläiselle hirveän iso summa. Onneksi olin alkukuusta ehtinyt maksamaan kaikki laskut. Luottokokorttipuolelta en vielä tiedä, kuinka iso lasku sieltä on tulossa.

– Onneksi kotivakuutus korvaa pankkipuolen nostot 500 euroon asti. Varkaat ehtivät kuitenkin nostamaan rahaa useamman päivän aikana, vaikka minulla on nostorajoitus, Kudjoi valittelee.

Rikosilmoituksen teko hankala ilman nettiä

Rikosilmoituksen Kudjoi pääsi tekemään Hyvinkään poliisilaitokselle vasta keskiviikkona, sillä hänellä ei ole kotona riittävää verkkoyhteyttä.

– Soitin maanantaina hätänumeroon, kun hätäännyin niin hirveästi. Sieltä neuvottiin tekemään rikosilmoitus joko verkossa tai menemään Hyvinkään poliisilaitokselle. No eihän minulla ole nettiä, tai on minulla rikkinäinen huonosti toimiva tabletti. Mutta ei sen tekeminen olisi sen verran hätääntyneenä onnistunutkaan, tapauksesta järkyttynyt Kudjoi kertoo.

Hyvinkään poliisilaitos aukeaa arkena kello 08.00 aamulla, mutta rikospuoli ei Kudjoin mukaan ollut tiistaina paikalla. Tämän takia rikosilmoituksen jättäminen onnistui vasta keskiviikkona.

Poliisista vahvistetiin torstaina 14.11., että kuvausta vastaavasta tapahtumasta on tehty rikosilmoitus, mutta poliisi ei anna tapauksesta muita tietoja tässä vaiheessa.

– Vähän on tämä yhteiskunta mennyt sellaiseksi, että sitten kun ihmisellä on hätä, niin minkä tahansa avun saaminen kestää niin kauan. Tosin ei siitä olisi ollut tässä tapauksessa mitään hyötyä, sillä kaikki oli jo siinä vaiheessa ehtinyt tapahtua, Kudjoi valittelee.

"P*****e, minuahan ei ulkomaalaiset taltuta!"

Kudjoi kertoo saaneensa läheisiltään henkistä tukea. Hyvinkääläinen on jutellut tapahtuneesta muun muassa naapurinsa kanssa.

Lisäksi hän kertoo kirjoittaneensa tapauksesta paikallisten Facebook-ryhmään varoittaakseen muita, jonka perusteella hän antoi haastattelun myös Aamupostin toimittajalle.

Vaikka tapahtunut saa mielen hetkittäin synkäksi, Kudjoi suuntaa katseensa eteenpäin.

– Vaikka elämässä on tapahtunut aiemmin kaikenlaista, lähipäivinä tapahtunut on tuntunut raskaalta ja pahalta. Mutta jo eilen illalla ajattelin, että p*****e minuahan ei ulkomaalaiset taltuta. Että en minä tähän jää rypemään ja tuleen makaamaan. Elämä jatkuu, Kudjoi pohtii.

Kudjoi kiittää onneaan, ettei tilanteessa käytetty väkivaltaa, sillä parkkihallissa ei sillä hetkellä ollut muita.

– Hän olisi voinut satuttaa minua vaikka millä tavoilla. Kyllä siinä oli paljon onnea matkassa. Ja kaikki tapahtui vielä keskellä päivää, mutta niinhän ne rosvot kai nykyään toimivat, Kudjoi miettii.

Parkkihalliepisodi on vaikuttanut Kudjoin yleiseen luottamuksen ja turvallisuuden tunteeseen.

– Kyllä on vähän pelokas olo. Säpsähdin postiluukustakin pudonneita papereita. Ja tietysti sekin mietityttää, että minua on ilmeisesti seurattu kaupassa. Hyvinkääläisten Facebook -ryhmään on tullut myös muilta kommentteja erilaisista epämieluisista kokemuksista.

– Onneksi tämä ei käynyt esimerkiksi jollekin lapsiperheen yksinhuoltajalle. Kyllä minä tästä nousen ja pärjään. Vähän heikommin tietysti, mutta kuitenkin. Tämä on kokemus muiden joukossa, vaikka se pahalta tuntuukin, Kudjoi toteaa. 

Lue myös:

    Uusimmat