Ilouutisia saimaannorpalta: Pesälaskennoissa löydettiin ennätysmäärä kuutteja

Uudet kalastusrajoitukset saimaannorpan suojelemiseksi ovat astuneet voimaan tänään.

Asetuksessa säädetään muun muassa verkkokalastusrajoituksista huhtikuun puolivälin ja kesäkuun lopun välisenä aikana sekä katiskojen nielun koosta ja rysän rakenteista.  

Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan kalaverkkojen vaara korostuu erityisesti rajoituskauden loputtua, ja heinäkuusta onkin tullut kuuteille vaarallisin kuukausi. Liitto jätti asetusta valmistelleen työryhmän raporttiin eriävän mielipiteen, joka koski rajoitusten riittämättömyyttä.  

– Käytännössä tällä hetkellä saimaannorppia on lupa tappaa laillisesti suurimman osan vuodesta. Lisäksi muikkuverkkojen salliminen vaikeuttaa valvontaa ja on valtava harppaus taaksepäin tavoitteessa saada norpalle verkkovapaa ja turvallinen Saimaa, sanoo liiton saimaannorppa-asiantuntija Kaarina Tiainen.  

Metsähallituksen luontopalveluiden johtamissa pesälaskennoissa löydettiin tänä keväänä 79 kuuttia, joista neljä oli kuolleita. Tulos oli iloinen yllätys, sillä viime vuonna kuutteja arvioitiin syntyneen 71.  

Metsähallituksen suojelubiologin Jouni Koskelan mukaan erityisen ilahduttavia olivat pohjoiselta Saimaalta, Orivedeltä ja Jänisselältä löydetyt viisi kuuttia sekä Luonterin kaksi ja Kyläniemen eteläpuolen kaksi kuuttia. Koskelan mukaan ne osoittavat, että suojelu tuottaa tulosta ja saimaannorppa palaa entisille elinalueilleen.  

Lue myös:

    Uusimmat