Saimaan Pihlajavedeltä löytyi viime perjantaina kalaverkkoon kuollut saimaannorpan kuutti, kertoo Metsähallitus.
20-kiloinen uroskuutti löytyi kuolleena vain kaksi päivää norppien suojaksi säädetyn verkkokalastuskiellon päättymisen jälkeen.
Verkko oli Metsähallituksen mukaan säädösten mukainen ja ankkuroitu molemmista päistä.
Lue myös: Norppaliven sijainti paljastui Saimaalla, ihmiset menneet kuvaamaan köllöttelijöitä lähietäisyydeltä – WWF sulkee lähetyksen
Verkkokalastus on täysin kiellettyä Saimaan kalastusrajoitusalueella huhtikuusta kesäkuun loppuun, lukuun ottamatta alle 22 millimetrin solmuvälin muikkuverkkoja, joiden osalta kalastuskielto päättyi aikaisemmin kesäkuussa.
Heinäkuun alusta alkaen kalastus on sallittua toukokuussa voimaan tulleen asetuksen mukaisesti, jonka tavoitteena on vähentää saimaannorppien menehtymisiä kalanpyydyksiin.
Verkkokalastuksen rajoituksen kestoon ei tehty muutoksia
Saimaannorppaa suojelevista kalastusrajoituksista päätettiin viimeksi toukokuussa.