Sähkövika aiheutti tulipalon perhepäiväkodissa keskellä yötä Yhdysvalloissa – viisi pientä lasta kuoli, nuorin vain kahdeksan kuukauden ikäinen

Viisi pientä lasta kuoli päiväkodin tulipalossa – palo sai alkunsa jatkojohdosta:"He olisivat voineet selviytyä, jos talossa olisi ollut oikea määrä hälyttimiä" 0:59
CNN: Kuvaa tapahtumapaikalta.

Viisi lasta kuoli tulipalossa perhepäiväkodissa Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa. Neljä lasta olivat sisaruksia keskenään. Viides oli talon omistajan lapsi. 

Kuolleiden lasten lisäksi neljä muuta ihmistä haavoittui.

Kaksi heistä oli talossa asunutta teini-ikäisiä, jotka hyppäsivät toisen kerroksen ikkunasta paetakseen liekkejä.

Talon omistaja sekä naapuri haavoittuivat myös yrittäessään pelastaa lapsia.

Tulipalo syttyi kello yhden jälkeen yöllä.

Pienin vain kahdeksan kuukautta

Talossa asui perhe, mutta lisäksi koti toimi hoitopaikkana lapsille. Neljän menehtyneen sisaruksen äiti oli töissä yövuorossa tulipalon aikaan.

Menehtyneistä lapsista nuorin oli vain kahdeksan kuukauden ikäinen ja vanhin kahdeksan vuotias.

Talon omistanut nainen poltti keuhkonsa tulipalossa. Hän yritti ajaa itse sairaalaan, mutta kolaroi autonsa matkalla.

Syynä sähkövika

Onnettomuus tapahtui jo elokuussa, mutta tulipalon syy selvisi vasta nyt. Tutkijoiden mukaan palo sai alkunsa jatkokohdosta.

Erien kaupungin palopäällikkö kertoi CNN:lle, että talossa oli vain yksi palohälytin, ja sekin ullakolla. 

– Kaikki uhrit, tai edes osa heistä olisi voinut selviytyä, jos talossa olisi ollut oikea määrä hälyttimiä. 

Lue myös:

    Uusimmat