Koko maan junaliikenne vaikeuksissa – sitkeä tietoliikenneongelma saatu korjattua

Sähkövaurio vaikuttaa junaliikenteeseen koko perjantain – MTV kertoo tiedot paikan päältä 2:15
Sähkövaurio vaikuttivat junaliikenteeseen myös tammikuun loppupuolella

Matkustajien on varauduttava viivästyksiin koko maassa.

Junaliikennettä koko maassa vaikeuttava tietoliikenneongelma on korjattu, kerrotaan Finrailin rataliikennekeskuksesta.

Häiriöstä seuraa kuitenkin myöhästymisiä ja mahdollisesti yksittäisten junien perumisia koko illan ajan.

Aamuliikenne kulkee tämän hetkisen tiedon mukaan normaalisti.

Esimerkiksi pääradalla on junia jonossa, koska junien kuljettajat eivät saa radan tiedoista kertovia ajotulosteita. Matkustajien kannattaakin rataliikennekeskuksen mukaan varautua viivästyksiin.

Tikkurilasta Helsinkiin junia on jokaisella opastimella odottelemassa pääsyä eteenpäin. Junat liikkuisivat muuten, mutta Helsingin asemalla kaikki raiteet ovat täynnä, kerrottiin rataliikennekeskuksesta illansuussa.

HSL tiedotti tänään aiemmin, että vikatilanne pääradan eli junaliikenteen merkittävimmän ratakokonaisuuden sähkönsyötössä aiheutti tänään häiriöitä kehäradan ja pääradan junaliikenteeseen. Pääradan junaliikenne oli siksi keskeytynyt.

Sähköt saatiin palautettua hieman ennen puoli viittä. HSL:n mukaan myöhästymiset ja peruutukset junaliikenteeseen ovat kuitenkin edelleen mahdollisia.

Juttua muokattu 22.2.2021 kello 18.50.

Lue myös:

    Uusimmat