Sähkön kulutus laski Suomessa kuusi prosenttia viime vuonna

Näin lopultakin käynnistynyt Olkiluoto 3 vaikuttaa sinunkin sähkölaskuusi 14:17
Näin lopultakin käynnistynyt Olkiluoto 3 vaikuttaa sinunkin sähkölaskuusi (MTV Uutiset Live 16.4.2023)

Sähkön kokonaiskulutus laski Suomessa viime vuonna kuusi prosenttia, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot.

Viime vuotta leimannut korkea sähkön hinta vähensi sähkön kysyntää. Sähkön kysynnän alenemiseen vaikutti myös syksyn tavanomaista lämpimämpi sää.

Lähes neljä kuukautta kestänyt lakko metsäyhtiö UPM:ssä alkuvuonna vähensi teollisuuden sähkön käyttöä.

Ennakkotietojen mukaan sähkön kulutus laski eniten teollisuudessa ja rakentamisessa, yhteensä lähes kahdeksan prosenttia edellisvuodesta.

Koti- ja maataloussektorin kulutus laski kuusi prosenttia, palveluiden ja julkisen sektorin kulutus lähes viisi prosenttia.

Sähkön nettotuonti väheni

Kotimainen sähköntuotanto pysyi edellisen vuoden tasolla, mutta sähkön nettotuonti väheni 30 prosenttia edellisvuodesta. Suuri vaikutus oli sillä, että sähkön tuonti Venäjältä lakkasi. Koko vuonna sähköä tuotiin Venäjältä 60 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Sähkön suurimpana nettotuojana jatkoi Ruotsi.

Suomessa tuulivoimalla ja ydinvoimalla tuotetun sähkön tuotanto kasvoi viime vuonna.

Tilastokeskuksen ennakkotiedot perustuvat Energiateollisuuden tuottamiin sähkötilastoihin. 

Juttua on täydennetty lisätiedoilla 17.4. klo 15.16.

Lue myös: 

Lue myös:

    Uusimmat