Sähkön hinta laski ja sähkösopimus kaduttaa, onko mitään tehtävissä? – "Jälkiviisas on helppo olla"
Sähkön hinta on ollut tänä talvena kahvipöytien puhutuimpia teemoja. Fortum Suomen ja Energiaviraston edustajat tulivat Huomenta Suomeen kertomaan syitä sille, miksi sähkön hinta on nyt laskenut. Lisäksi puhutaan siitä, mitä asioita kannattaa sähkösopimusta pohtiessa ottaa huomioon.
Sähkön hinta on kääntynyt laskuun energiakriisin huippulukemista. Huomenta Suomen haastattelussa markkinoinnista vastaava johtaja Antti Paananen Energiavirastosta ja kuluttajaliiketoiminnan asiakkuuspäällikkö Tuomas Yrttiaho Fortum Suomesta kertoivat, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet hinnan laskuun.
– Yksi tärkeä syy on ollut tämä talvi. Se on ollut leuto niin Suomessa, Pohjoismaissa kuin Keski-Euroopassa, Paananen sanoo.
Mihin asioihin kuluttajan kannattaa sähkösopimusta pohtiessa kiinnittää huomiota? Ja mitä tavalliset kansalaiset miettivät sähkön hinnasta? Vastaukset kuulet yllä olevalta videolta.
Paanasen mukaan huolena oli kaasun hinnan nousu. Kun talvi ei ollutkaan niin kylmä kuin oli pelätty, ovat kaasuvarastot riittäneet ja sitä kautta näkymät parantuneet.
– Kansalaisten energiansäästökin on osaltaan vaikuttanut, Paananen sanoo.
Yrttiaho on samoilla linjoilla. Hän lisää yhdeksi syyksi sen, että tuulivoiman tuotanto ja käytettävyys ovat olleet hyvällä tasolla.
Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutuksesta niin pörssisähkön hinta kuin futuurihinnat eli tulevien kuukausien hinnat ovat tulleet alas.
– Tästä tämä hyvä tilanne aiheutuu, hän sanoo.
Määräaikainen sähkösopimus saattaa jo kaduttaa
Moni otti kenties hädissäänkin kalliin kahden vuoden määräaikaisen sähkösopimuksen. Mitä kuluttaja voi tehdä, jos hän kokee jumittavansa ikävässä sähkösopimuksessa?
Yrttiahon mukaan määräaikaisen kiinteähintaisen sopimuksen ydinajatus on, että kuluttaja haluaa sitoa sähkön hinnan ja suojautua hinnan muutoksilta. Ajatus perustuu siihen, että suojaudutaan hinnan mahdollisilta nousuilta.
– Syksyllä näytti siltä, että talvesta tulee todella hankala. Onneksi tilanne on nyt parantunut, Yrttiaho sanoo.
– Kolikon toinen puoli on se, että jos hinnat menevät alas, sinun hintasi pysyy. Lähdetään ajatuksesta, että sinulla on ollut paras mahdollinen tieto päätöksentekohetkellä. Jälkiviisas on helppo olla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää