Sähköliitto pidentää lakkoaan neljällä viikolla – Teknologiateollisuuden Helle: "On hyvin valitettavaa, että perinteikäs ammattiliitto toimii näin vastuuttomasti"

10:10
Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus kiistelevät palkankorotusten tasosta. Neuvotteluja ovat vaikeuttaneet erimielisyydet kiky-tunneista. Kuuman lakkotalven ensimmäistä isoa sopimusta sovitellaan – saadaanko työkiistaan sopua?

Sähköliitto jatkaa käynnissä olevaa työtaisteluaan uudella neljän viikon jaksolla.

Päätös tarkoittaa, että kaksi viikkoa sitten alkanut sähköasentajien lakko jatkuu 30. tammikuuta kello 22:een saakka. Lakon oli ollut määrä päättyä 2. tammikuuta.

Lakon piirissä on 12 työnantajajärjestö Teknologiateollisuuden jäsenyritystä, muun muassa Konecranes, Valmet, Meyerin Turun telakka ja Uudenkaupungin autotehdasta pyörittävä Valmet Automotive.

Marraskuun alussa alkanut Sähköliiton ylityökielto on edelleen voimassa. Lisäksi Sähköliitto on päättänyt aloittaa vuoronvaihtokiellon 2. tammikuuta.

Sähköliitto myös laajentaa lakon tukitoimia voimalaitoksiin, jotka tuottavat tehtaille energiaa. Voimalaitokset ovat Aurora Tornio, Tornion Voima, VSV-Energia ja Kokkolan Energia.

Voimalaitoksiin kohdistuvat tukilakot alkavat tammikuun alussa. Teknologiateollisuus varoittaa, että häiriötilanteissa yritysten energiansaanti voi keskeytyä välittömästi.

Sähköliitto vaatii jäsenilleen omia luottamusmiehiä

Sähköliitto vaatii, että sen jäsenet saavat oman luottamusmiehen tai vastaavan edustajan Teknologiateollisuuden jäsenyrityksissä. Teknologiateollisuuden mukaan Sähköliitto ei ole työehtosopimusosapuoli, vaan sähköasentajien työehdoista sovitaan toisen ammattiliiton eli Teollisuusliiton kanssa.

Teknologiateollisuus pitää Sähköliiton lakkoa laittomana ja sanoo liiton voimankäytön olevan täysin suhteetonta. Sähköliitto katsoo lakon olevan laillinen.

Teknologiateollisuuden mukaan Sähköliitto aiheuttaa toimillaan suurta haittaa Suomen keskeisille vientiyrityksille.

– On hyvin valitettavaa, että perinteikäs ammattiliitto toimii näin vastuuttomasti ja menettää samalla kaiken uskottavuutensa työmarkkinatoimijana, sanoo Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle tiedotteessa.

19.12.2019 kello 14.10: Uutista päivitetty voimalaitoksiin kohdistuvista toimista ja kiistan taustoista.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja