Sähköinen ylioppilaskirjoitus mittaa muutakin kuin asiaosaamista

Ylioppilaskirjoitukset siirtyivät sähköiseen aikaan – rehtori huolissaan nuorista 1:55

Tänään on kirjoitettu ensimmäinen sähköinen ylioppilaskoe. Ensimmäiseksi sähköiseen siirtyväksi oppiaineeksi valittiin maantiede, koska sillä on vähän kirjoittajia.

Koulut ovat aloittaneet sähköiseen ylioppilastutkintoon valmistautumisen jo pari vuotta sitten.

– Jo pelkästään sähköisen infran rakentaminen on vaatinut paljon miestyötunteja, rahaa ja kilometreittäin piuhaa, kuvailee valmistautumista helsinkiläisen Herttoniemen yhteiskoulun rehtori Johanna Kallio.

Monet lukiot pääsivät aloittamaan sähköisen ylioppilaskoetaipaleensa vain muutaman kokelaan kirjoittaessa maantieteen, mutta Herttoniemessä päästiin heti tositoimiin suuremmalla joukolla, kun kirjoittajia on 17.

Vähällä harjoittelulla

Tämänpäiväistä koetta ennen kokelaat ovat saaneet harjoitella täysimittaista sähköistä ylioppilaskoetta vain kerran.

– Joutuvat aika heikoille jäille, rehtori Kallio kuvailee tilannetta kokelaiden näkökulmasta

Rehtori onkin hieman huolissaan, mittaako tämänpäiväinen maantiedon koe varmasti vain maantiedon asiaosaamista.

– Täytyy hallita monenlaisia ohjelmia ja niiden käyttöä. Voi olla että tänään mitataan hiukan myös teknistä taituruutta, pohtii rehtori Kallio.

Harjoittelun vähyyttä harmitteli myös abiturientti Hanna Maakanen.

– Teknisen osaamisen vaatimuksista tulee lisäpaineita, kun minulle se ei ainakaa ole vahvuus, sanoo Maakanen.

Abiturientti Valtteri Saarinen taas pitää sähköisyyttä hyvänä.

– Minulla on kaikki valmiudet tehdä koe sähköisesti ja on hyvä, että ylioppilaskirjoituksetkin uudistuvat ajan mukana, kommentoi Saarinen.

Pieniä teknisiä murheita

Tämänpäiväinen maantiedon sähköinen ylioppilaskirjoitus ei mennyt täysin sujuvasti. Varapalvelimilla oli ongelmia. Niiden tehtävänä on tallettaa koko ajan kokelaan järjestelmään syöttämää tietoa.

– Varapalvelin ei toiminut moitteetta. Sen kanssa minä ja tekninen tiimini hikoilimme, mutta kokelaille ongelmat eivät onneksi näkyneet, kertoo rehtori.

Samasta ongelmasta oli ylioppilastutkintolautakuntaan tullut useita puheluita.

Kokelailla taas oli pienempiä murheita ennen koetta, koska kaikissa kannettavissa tietokoneissa ei enää ole kahta USB-liitäntää. Ylioppilaskokeen suorittamiseen pitäisi kuitenkin olla kaksi, jotta toiseen saadaan koetikku ja toiseen hiiri. Kaikki langattomat lisälaitteet ovat ylioppilaskokeessa kiellettyjä. 

Lue myös:

    Uusimmat