Sähköformulasarjaan muutoksia: Batman-tyyliset autot ja yhdellä latauksella lähdöstä maaliin

Sähköautojen Formula E -sarjaan on tulossa futuristisen näköisiä kilpureita, lupailee sarjan toimitusjohtaja Alejandro Agag.

Vaikka Formula E -sarjan kuluvasta kaudesta on vasta kolme osakilpailua takana, on sarjan toimitusjohtajalla suuret suunnitelmat myös tuleville kausille. 

Agag kertoo Inside EV -sivuston kirjoituksessaan, että vuoden lopussa käynnistyvä viides kausi kisataan uusitulla kalustolla. Tammikuun lopussa julkistettaviin autoihin on haettu inspiraatiota lepakkomiehen legendaarisesta Batmobiilista.

- Uudet Batman-henkiset autot tulevat näyttämään täysin erilaiselta kuin mikään aikaisempi kilpa-auto: futuristiselta ja silmiävielevältä. Lisäksi huippunopeudet tulevat kasvamaan, Agag toteaa Inside EV -sivustolla.

Agagin mukaan akkuteknologia on kehittynyt jo niin paljon, että nykyisin käytössä oleva auton vaihto kesken kisan siirtyy historiaa. Jatkossa autot ajavat koko kisan samalla latauksella.

- Ensimmäistä kertaa auton vaihtoa kesken kisan ei tarvita, Agag lupailee.

Jatkossa kisat saattavat myös pidentyä, kun sarja kehittelee uuden yhteistyökumppaninsa, teknologiayritys ABB:n kanssa uutta pikalatausta.

- Jos pystymme lataamaan autojen akkuja 10 sekunnin pysähdyksellä 20-30kw/h, se tulee mulllistamaan maailman, Agag hehkuttaa.

Formula E -sarjassa kilpailee useampi entinen F1-sarjasta tuttu kuski, kuten Sebastien Buemi, Nick Heidfeld ja Nelson Piquet Jr

Lue myös:

    Uusimmat