Sadat suomalaiset kokoontuvat tekemään tietokonepelejä

Kuvituskuvaa. Nuori mies pelaa tietokonepeliä kotonaan.
MTV oy
Julkaistu 27.01.2012 19:07

Pelintekijöiden tapahtuma Finnish Game Jam kokoaa tänä viikonloppuna yli 300 suomalaista kehittelemään uusia pelejä. Valtaosa kilpailijoista tekee tietokonepelejä, mutta tapahtumassa voi tehdä myös esimerkiksi lautapelin.

Tapahtumia järjestetään Helsingissä, Tampereella, Kajaanissa, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Turussa, Oulussa ja Outokummussa. Samaan aikaan pelejä tehdään myös muualla maailmassa. Suomen jamit ovat osa Global Game Jamia, jossa on mukana kymmeniä maita eri puolilta maapalloa.

Tapahtuman koordinaattori Annakaisa Kultima kertoo, että mukana on niin harrastajia kuin ammattilaisiakin.

-Jotkut osallistujista menevät maanantaina töihin tekemään samaa. Peliala on intohimoisten ihmisten teollisuutta, kertoo Kultima.

Vapaa-ajan pelintekoharrastuksesta voi olla hyötyä myös töissä.

-Päivätöissä ei välttämättä voi tehdä rohkeita kokeiluja. Tämän viikonlopun aikana on mahdollisuus tehdä yhteistyötä ihan uusien ihmisten kanssa ja löytää jotain kiinnostavaa.

(MTV3 - STT)