Saara Aalto yllättää uudella valtauksellaan: "Monen vuoden odotuksen jälkeen"

Laulaja Saara Aalto julkaisee joululevyn ja lähtee joulukiertueelle.

Iso-Britanniassa uraa luovaa laulaja Saara Aalto kertoo tiedotteessa ja Instagram-tilillään lähtevänsä joulukiertueelle ympäri Suomea.

Konsertit pidetään kirkoissa eri puolella maata. Laulajatähdeltä tulee myös joululevy.

– Minun joulukiertueeni ja joululevy vihdoin Suomessa monen vuoden odotuksen jälkeen, Aalto kertoo Instagram-kuvan yhteydessä.

Briteissä viime vuosien ajan asunut Aalto halusi tehdä tilaa myös suomalaisille faneilleen.

– Vietettyäni koko vuoden Briteissä, halusin raivata kalenterista tilaa Suomelle ja minun lempijoululauluilleni!

Levyllä kuullaan Aallon omia joululaulusuosikkeja sekä uusia kappaleita.

Aalto tuli tunnetuksi brittiyleisölle X Factor laulukilpailun myötä. Hän myös esiintyi viime talvena suositussa Dancing on Ice -ohjelmassa. Aalto nähdään Suomessa myös ensi vuonna We Will Rock You -musikaalin päätähtenä.

Lue myös:

    Uusimmat