Saana Akiola ajatteli, ettei hän jatka Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa – lopulta mieli muuttui: "En osaa olla poissa"

Saana Akiola avaa haastattelussa, millainen on TTK-tanssijoiden syksy 1:53
Saana Akiola avaa haastattelussa, millainen on TTK-tanssijoiden syksy

Saana Akiola voitti viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman yhdessä Benjamin Peltosen kanssa.

Saana Akiola nähdään jälleen Tanssii Tähtien Kanssa-ohjelman parketilla tulevana syksynä. Akiolan tähtioppilaana oli viime kaudella Benjamin Peltonen ja pari oli koko kauden ajan yksi ennakkosuosikeista. Lopulta he veivät voiton.

– Voin paljastaa, että olin ajatellut, etten olisi ehkä enää mukana, kun oli niin ihana viime kausi. Ajattelin, että siihen on hyvä jättää, mutta tässä sitä ollaan. En osaa olla poissa, Akiola myöntää.

Syksy on sekä tanssijoille että tähtioppilaille täynnä treenejä, kun heidän pitää opetella joka viikko uusi tanssi ja esittää se suorassa lähetyksessä sunnuntai-iltaisin television katselijoille. Heti kauden jälkeen Akiola pohti jättäytymistä pois ohjelmasta, mutta lopulta mieli muuttui.

– Sitten kun vähän aikaa siinä on hengitellyt ja puhallellut, niin sitten tulee, ei hitto, kyllä haluan olla vielä mukana. Jos kerta pyydetään, niin miksi en mene.

Akiola kertoo yllä olevalla videolla, millainen TTK-syksy on tanssijoille.

Tanssii Tähtien Kanssa syyskuussa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla!

Lue myös:

    Uusimmat