Sää jatkuu sateisena – ajokeli huono varsinkin näillä alueilla

Sää on tänäänkin harmaata, sateista ja lauhaa.

– Sateet ovat yön aikana liikkuneet hieman pohjoiseen päin. Lapin eteläpuolella sateet tulevat pääosin vetenä ja pohjoispuolella lumena, kertoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Tienpinnat ovat pakkasella sekä Pohjois- että Itä-Suomessa. Ajokeli siellä on huono tienpinnoille sataneen rännän takia, ja etenkin sivuteillä ja jalkakäytävilläkin on hyvin liukasta.

Sateita on tänään tiedossa koko maahan. Suomen saapuu puoliltapäivin yhtenäinen sadealue, joka iltapäivän ja illan aikana leviää maan keskiosiin. Sade tulee vetenä.

Illemmalla etelärannikolla alkaa sateissa olla jo taukoja.

– Pohjois-Suomessa tulee lumi-ja räntäsateita yleisesti, joten ajokeli pysyttelee huonona koko päivän. Sää on edelleen huomattavan lämmintä, Manninen kertoo.

Maan etelä- ja keskiosassa on tänään muutama plusaste, Pohjois-Suomessa lämpötilan nollaraja on Keski-Lapissa.

Myös huominen on harmaa ja sateinen päivä lähes koko maassa.

Lue myös:

    Uusimmat