S-ryhmän varasto suljetaan – yt-neuvottelut aloitettu: 470 työpaikkaa vaarassa

S-ryhmän Espoon Kilon logistiikkakeskusta koskevat yt-neuvottelut aloitettiin tänään, kertoo Transval Groupin toimitusjohtaja Risto Vilo STT:lle.

Neuvottelut koskevat enintään 470 ihmistä, joista kokoaikaisia on 358 ja osa-aikaisia 112. Vilo ei osaa arvioida, kuinka monelle voi löytyä uutta työtä yhtiön muissa palveluissa.

Kilon keskuksen toiminnot siirtyvät Sipoon logistiikkakeskukseen, jonka on tarkoitus olla kokonaan käytössä ensi vuonna. Pitkälle automatisoidun keskuksen on arvioitu työllistävän yhteensä noin 600 ihmistä.

S-ryhmän logistiikkayhtiö Inex Partners ulkoisti Kilon varastotoiminnot Transval Groupille vuonna 2015. Tällöin 1 110 Kilon työntekijää siirtyi Transvalille. Vilon mukaan 640 ihmistä on jo siirtynyt toisiin tehtäviin Trasvalilla, Sipoon keskukseen tai kokonaan muualle.

Inex Partners on S-ryhmän omistama logistiikkayhtiö, joka vastaa muun muassa varastoinnista ja kuljetuksesta.

Asiasta kertoi ensin Taloussanomat.

Lue myös:

    Uusimmat