Ryijystä tulee helposti mieleen isoäidin perua oleva pölyinen seinätekstiili. Ryijy on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkä seinävaate. Sillä on maineikas menneisyys ja loistava nykyisyys. Ryijy voidaan yksinkertaisesti määritellä kudonnaiseksi, joka muodostuu loimesta, pohjakuteista ja loimilankoihin sidottavista nukista. Tämän päivän ryijy on monikäyttöinen sisustustekstiili.
Kansanomainen ryijy
Sana ryijy tulee suomen kieleen muinaisskandinavialaisesta sanasta 'ry', mikä merkitsee karkeaa ja takkuista. Ryijytekniikka onkin luultavasti tullut Suomeen viikinkien mukana Skandinaviasta noin 800 jKr. Ryijyn tekemisen taito omaksuttiin aluksi läntisellä rannikkoalueella, mistä se vähitellen siirtyi koko Suomeen.
Tähän päivään ryijyllä on ollut pitkä matka. Alun alkaen ryijy on ollut käyttötekstiili, jonka tehtävänä on ollut lämmittää asukkaita kylmissä kodeissa nurkista puhaltavalta viimalta tai suojata pakkasella matkaavia rekikyytiläisiä. Näissä peiteryijyissä nukitus oli monesti pelkästään ryijyn alapuolella, joskus molemmilla puolilla. Kuviointiin ei vielä tuossa vaiheessa kiinnitetty huomiota, ja lanka, josta ryijyt kudottiin, oli usein värjäämätöntä. Koristeena saattoi olla vain ryijyn reunaan ommeltu värikäs kanttaus.

Suomalaisista ryijyistä kehittyi kuitenkin ajan mittaan hyvin koristeellisia ja värikkäitä. Ryijylankoja alettiin värjätä kasveilla, jolloin ryijyjen värikartat muodostuivat pehmeistä, harmonisista väreistä. 1500-luvulla suomalaiset ryijyt olivat näyttävyytensä vuoksi haluttuja Ruotsin hovia myöten. Linnoista kuvioitujen ryijyjen kudonta levisi kansan pariin. 1700-luvulla kehittyivät varsinaiset koriste- eli kuvaryijyt. Tällöin kansainvälisen kaupan lisääntyessä suomalaiset ryijyntekijät saivat käsiinsä uusia, kirkkaita tekstiilivärejä. Nyt ryijyistä saatiin entistä värikkäämpiä ja loisteliaampia. Ryijyn nukka lyheni sitä mukaa, kun koristelu rikastui. Ryijyn merkitys peitteenä väheni ja siitä tuli koristetekstiili. 1800-luvulla teollisen vallankumouksen myötä ryijyn suosio hiipui.






