Rydmanilta jälleen kovaa arvostelua ay-liikkeelle: "Ampuu Suomen taloutta omaan jalkaan tukeakseen opposition päivänpoliittisia tavoitteita"

Elinkeinoministeri Rydmanin mukaan palkansaajien keskusjärjestö SAK on ollut halveksuva ja ylimielinen perussuomalaisten äänestäjiä kohtaan.

Elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) arvostelu ammattiyhdistysliikettä kohtaan on kovaa, vaikka hallitus ja työmarkkinajärjestöt yrittävät keskiviikkona löytää yhteistä suuntaa työtaisteluiden paineessa. Eikö perussuomalaisissa arveluta, että duunariäänestäjät saattaisivat lähteä muihin puolueisiin?

– Havaintojeni mukaan perussuomalaisten äänestäjät sosioekonomiseen taustaan katsomatta ymmärtävät hyvin, että Suomen talous on kyettävä tervehdyttämään edellisten hallitusten velkarallin jäljiltä ja että se edellyttää myös työmarkkinauudistuksia, Rydman viestittää sähköpostitse STT:lle Espanjan Sevillasta, jossa hän osallistui EU:n avaruustoimijoiden tapahtumaan.

– Olisi hienoa saada myös suomalainen ay-liike mukaan tähän työhön sen sijaan, että se nykyiseen tapaansa ampuu Suomen taloutta omaan jalkaan vain tukeakseen punavihreän opposition päivänpoliittisia tavoitteita.

Rydman: Perussuomalaisilla kaikenlaisia äänestäjiä

Perussuomalaisista on kritisoitu toistuvasti, että etenkin palkansaajien keskusjärjestö SAK ajaa opposition vasemmistopuolueiden asiaa.

Rydmanin mielestä SAK:lla on ollut hyvin halveksuva ja ylimielinen asennoituminen perussuomalaisten äänestäjiä kohtaan. Yksittäisiä esimerkkejä hän ei halua antaa, mutta hänen mukaansa sellaisia kommentteja ja puheenvuoroja ei ole vaikea etsiä esimerkiksi sosiaalisesta mediasta.

– Perussuomalaisilla on kaikenlaisia äänestäjiä, myös SAK:laisten liittojen jäseniä. Olen havainnut, että nämä äänestäjät ovat hyvin pettyneitä keskusjärjestönsä toimintaan.

Rydmanin mukaan perussuomalaiset suhtautuu yhtä lailla kriittisesti työnantajia edustavaan Elinkeinoelämän keskusliittoon (EK), vaikka EK onkin hallitusohjelmaan tyytyväinen. Hän sanoo, että perussuomalaisille tärkeintä on Suomen etu, eivät etujärjestöjen lyhytnäköiset tavoitteet.

Rydman ei hevin hautaisi kolmikantaa

Yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass Helsingin yliopistosta arvioi lokakuussa STT:lle, että perussuomalainen puolue pitää suomalaista sopimusyhteiskuntaa menneisyyden jäänteenä ja riippakivenä uudistuksille.

– Kolmikannassa on määrätyt etunsa, enkä ainakaan kepein perustein sitä hautaisi, sanoo Rydman.

Hänen mielestään on silti selvää, että viime kädessä lainsäädäntövalta kuuluu eduskunnalle, ja sen on hänen mielestään uskallettava sitä myös käyttää, jos kolmikantaisilla neuvotteluilla ei enää saavuteta sille asetettuja tavoitteita.

Palkkamalli hiertää

Hallitus ja työmarkkinajärjestöt yrittävät korjata välejään neuvottelukuntoon keskiviikkona järjestettävässä seminaarissa. Työministeri Arto Satonen (kok.) on kutsunut työmarkkinaosapuolet keskustelemaan niin sanotusta vientivetoisesta palkkamallista.

Hallitus on kirjannut hallitusohjelmaan vievänsä lakiin palkkamallin, joka rajoittaisi valtakunnansovittelijan toimivaltaa. Se tarkoittaisi, ettei sovittelija tai sovittelulautakunta voisi ehdotuksillaan ylittää palkankorotusten yleistä linjaa.

Jopa akavalainen Opetusalan Ammattijärjestö OAJ vastustaa tätä jyrkästi ja on ilmoittanut olevansa tarvittaessa valmis laajoihin työtaisteluihin.

Rydmanin mielestä tässä taloustilanteessa isoilla lakoilla uhkaileminen on vastuutonta.

– Olisi toivottavaa, että lakkoaikeista luovuttaisiin. Hallitus kuulee mielellään työmarkkinajärjestöjen näkemyksiä, ja sitä varten työministerin seminaarikin on järjestetty.

Satonen on sanonut, että hallitusohjelman kirjausta voidaan tarkistaa, jos tavoite täyttyy muilla keinoilla.

Myös Rydman sanoo, että hallitus on valmis harkitsemaan keinoja.

– Olennaista on saada vähintään ne vaikutukset aikaan, joita hallitusohjelmakirjauksessa on tavoiteltu, Rydman kertoo puhelimitse Sevillan kokouksen tauolla.

Lue myös:

    Uusimmat