Ruotsin puolustusministeri vakuuttaa: Suomen kanssa ei ole näkemyseroja

Suomella ja Ruotsilla ei ole näkemyseroja maiden välisen puolustusyhteistyön kehittämisestä, sanoo Ruotsin puolustusministeri, sosiaalidemokraattien Peter Hultqvist.

Suomi ja Ruotsi tiivistämässä yhteistyötä

  • Suomi ja Ruotsi ovat päättäneet puolustusyhteistyön syventämisestä tämän ja viime vuoden aikana. Keskusteluja on käyty useita vuosia.  
  • Yhteistyö ei korvaa Nato- tai muuta kansainvälistä yhteistyötä.  
  • Koulutus- ja harjoitustoiminta ovat yhteistyön kivijalkoja. 
  • Suunnitelmissa on muun muassa tukikohtien ja harjoitusalueiden tehokkaampi yhteiskäyttö.  
  • Suojattuja viestiyhteyksiä järjestellään parhaillaan maiden välille, jotta arkaluontoisia tietoja voidaan vaihtaa.  
  • Poliittinen viesti on usein ollut, että kyse on puolustusyhteistyöstä, ei puolustusliitosta. Asiantuntijoiden mukaan yhteistyö voi kuitenkin luoda pohjaa mahdolliselle tulevaisuuden puolustusliitolle.  
  • Osa yhteistyöehdotuksista vaatii lakimuutoksia. Nykytilanteessa Suomi ei esimerkiksi voi auttaa Ruotsia sukellusvenejahdissa.  

Hultqvistin mukaan hallituspohjan vaihdos Suomessa ei ole vaikuttanut maiden väliseen puolustusyhteistyöhön, vaan linja on sama kuin edellisen puolustusministerin Carl Haglundin (r.) aikaan.  

Hultqvistin mielestä nyt on kuitenkin keskittyvä jo sovittuun eikä haalittava uusia projekteja.  

– Olen tavannut uuden puolustusministerin (Jussi Niinistön, ps.), ja tähtäämme niiden projektien ja muun sovitun yhteistyön loppuun saattamiseen, joista sovimme (Suomen) vanhan hallituksen kanssa, sanoi Hultqvist Almedalenin politiikkaviikolla Ruotsin Visbyssä.

Hultqvist ja Suomen puolustusministeri Niinistö tapasivat Tukholmassa muutama viikko sitten. Ainakin ruotsalaislehti Dagens Nyheter uutisoi tuolloin, että yhteistyö Ruotsin kanssa ei olisi "kuuma kysymys" Niinistölle.

Viime viikon lopulla naimisiin mennyt Niinistö ei osallistunut iltapäivällä Visbyssä pidettyyn keskustelutilaisuuteen, joka käsitteli pohjoismaista puolustusyhteistyötä.

Niinistön esikunnan mukaan ministeri ei ollut paikalla aikataulusyistä. Suomea edusti Tukholman-suurlähettiläs Jarmo Viinanen.

Lue myös:

    Uusimmat