Ruotsin hiihdon supertähden olympiakaudelle karmiva isku – "Ajoitus on surkea"

Ruotsin hiihdon supertähti Linn Svahn joutuu olkapääleikkaukseen. Svahn leikataan keskiviikkona. 

Svahn dominoi viime kauden sprinttikilpailuita, kunnes kaatuminen Ulricehamnin sprintissä muutti kaiken. Kauden aikana neljä sprinttivoittoa ja kaksi normaalimatkan ykköstilaa napsinut Svahn loukkasi kaatumisessa olkapäätään ja jäi kilpailussa sijalle 26. Kolme viikkoa myöhemmin Oberstdorfin MM-sprintissä ylivoimainen mestarisuosikki jäi 11:nneksi.

Mollivoittoisen loppukauden jälkeen Svahn on pyrkinyt kuntouttamaan olkapäätään. Toipuminen ei ole kuitenkaan ollut toivottua, ja Svahn on joutunut jäämään pois maajoukkueen harjoitusleireiltä.

Tiistaina Ruotsin hiihtoliitto tiedotti, että olkapäävamma vaatii leikkaushoitoa. Svahnin olkapää leikataan keskiviikkona. Viisi kuukautta ennen Pekingin talviolympialaisten alkua.

– Tilanne ei tietenkään ole lainkaan hyvä. Ajoitus on surkea, mutta tilanne on nyt se, että leikkaus on ainoa keino päästä eroon tästä (vaivasta). En olisi toivonut tätä, mutta samalla olen motivoitunut tekemään kaiken ja vähän enemmän palatakseni entistäkin vahvempana, Svahn sanoi tiedottteessa.

Svahn on jo valittu Ruotsin Pekingiin matkaavaan hiihtomaajoukkueeseen, mutta kuntoutuminen ajoissa ennen olympialaisia on suuri kysymysmerkki.

– Voimme kommentoida kuntoutumista vasta, kun näemme leikkauksen tulokset. Tämä on tietysti erittäin stressaavaa Linnille, mutta nyt kaikki keskittyminen on toipumisessa. Hän on vahva ja päättäväinen, mikä auttaa prosessissa, Ruotsin maajoukkueen lääkäri Per Andersson sanoi.


Lue myös:

    Uusimmat