Ruotsin ennätys seipään katkeamisen jälkeen – ihmenainen häkeltyi henkeäsalpaavasta tempustaan, isän sanat toivat kyyneleet silmiin

Seiväshyppääjä Angelica Bengtsson teki ällistyttävän tempun hypättyään Ruotsin ulkorataennätyksen 480 seipään katkeamisen jälkeen sunnuntaina Dohan MM-finaalissa. Kuudenneksi sijoittunut Bengtsson oli itsekin tapahtumaketjun jälkeen häkeltynyt.

Bengtssonin kolmas yritys korkeudesta 480 meni ensin epäonnisesti piloille, kun ruotsalaisen seiväs napsahti poikki taivutusvaiheessa ja hän paiskautui vauhdilla seiväskuoppaan.

– Sitten tuomari tuli sanomaan, että saan uuden yrityksen. Tuolloin tajusin, että olin rikkonut seipään. Olen aina halunnut rikkoa seipään, nyt olen oikea seiväshyppääjä, Bengtsson heitti.

Bengtsson etsiskeli uuteen yritykseensä oikeaa seivästä, kunnes selvisi, että Ranskan Ninon Guillon-Romarin oli laittanut kaivatun välineen vahingossa omaan seiväspussiinsa.

– Se oli valtavan kaaoottista, kaipaamaansa seivästä aikansa englanniksi ja ranskaksi etsiskellyt Bengtsson kuvaili.

Rikkoutunut seiväs ei selvästikään huimapään mielessä kummitellut, kun uusi yritys tuotti tulosta: Bengtssonin nimissä ollut Ruotsin ulkorataennätys parani neljällä sentillä.

– Se oli aika eeppistä. Niin siistiä, että kaikki kilpailijat hurrasivat ja yleisö lähti mukaan niin hyvin. Täysin hullua, Bengtsson hehkutti.

"Suurin suoritus, jonka olen nähnyt urheilussa koskaan"

Expressenin tavoittama seiväshyppääjän isä Glenn Bengtsson sai pidellä kotona kisaa katsoessaan tuolinkahvoista kiinni.

– Se oli pahinta, mitä olen koskaan nähnyt. Se oli todella hauskaa. Ja todella pelottavaa, isä-Bengtsson sanoi.

Isä oli valtavan ylpeä.

– Tärisen edelleen. Tämä on luultavasti suurin suoritus, jonka olen nähnyt urheilussa koskaan.

Isäukon sanat saivat Angelica Bengtssonin kyynelehtimään.

– Olemme olleet todella läheisiä koko kasvuni ajan, koska hän on ollut valmentajani, puskenut minua kaikissa harjoituksissani ja auttanut minua saavuttamaan unelmani. Tiedän, että hän on iloinen, kun saavutan unelmani, hyppääjä sanoi.

Bengtssonilta kysyttiin, onko hän tehnyt koskaan parempaa suoritusta.

– Ei, en ole. En olisi odottanut, että tulen sitten "vain" kuudenneksi, mutta en voi olla muuta kuin valtavan tyytyväinen siitä, mitä olen tehnyt. Olen todella iloinen.

Lue myös:

    Uusimmat