Ruotsalaisen seiväsnaisen rohkeus löi ällikällä MM-kisoissa – "Yksi uskomattomammista suorituksista, mitä olen eläissäni nähnyt"
Ruotsalainen seiväshyppytähti Armand Duplantis hehkutti maannaisensa Angelica Bengtssonin taistelutahtoa Dohan MM-kisoissa sunnuntaina.
Naisten MM-finaalissa kuudenneksi tulleen Bengtssonin seiväs katkesi yrityksessä korkeudesta 480 ja hän paiskautui vauhdilla seiväskuoppaan. Seuraavaan yritykseensä hän joutui etsiskelemään seivästään, mutta ylitti Ruotsin ulkorataennätyksen komeasti.
Lopulta seipään toi hänelle Ranskan Ninon Guillon-Romarin, joka oli laittanut välineen vahingossa omaan seiväspussiinsa.
– Yksi uskomattomammista suorituksista, mitä olen eläissäni nähnyt, miesten kilpailun suosikkeihin kuuluva Armand Duplantis kommentoi Bengtssonin suoritusta Ruotsin televisiolle.
– Tuota juttua ei voi opetella. Pitää olla henkisesti tosi vahva selvitäkseen seipään katkeamisesta ja sitä seuranneesta hämmingistä tuolla tavalla.
Ilman Venäjän kansallistunnuksia kilpaillut Anzhelika Sidorova voitti kilpailun. Sidorova ratkaisi voiton ylittämällä kolmannella yrityksellään ennätyksensä 495.
Yhdysvaltain Sandi Morris otti hopean tuloksella 490. Kreikkalainen olympiavoittaja ja maailmanmestari Katerina Stefanidi sai tyytyä tällä kertaa pronssiin kauden parhaalla tuloksellaan 485.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää