Ruotsi aloittaa maan läpi kulkevan internet-liikenteen seurannan joulukuun alussa. Ruotsin puolustusministeri rauhoittelee suomalaisia sähköpostien avaamisesta syntyneestä kohusta.
Puolustusministeri StenTolgforsin mukaan Ruotsin poliisi haravoi sähköposteista vain maanpuolustukseen liittyviä uhkia.
- Kyse on maanpuolustukseen liittyvästä tiedustelusta ja ulkoisesta uhasta maatamme vastaan. Seuraamme sotilaallista kehitystä, uhkakuvia ja sotilaallisen voiman kasvua, jotka voisivat muodostaa maallemme uhan. On vaikea kuvitella, miten yksityiset Suomen kansalaiset voisivat kuulua tämän piiriin, puolustusministeri kertoo MTV:n uutisille.
Loukkaus yksilön viestintäsalaisuutta kohtaan
Huomenta Suomessa vieraillut tietoturva-asiantuntija Petteri Järvinen kertoo, että kaikki tietoliikenne, mikä Suomesta menee ulkomaille - puhelut, nettisurffaus, sähköpostit - kulkee Ruotsin kautta ja Ruotsi pystyy seuraamaan, poimimaan ja lukemaan niitä.
Viestintäviraston verkot ja turvallisuus -johtaja Timo Lehtimäen mukaan Ruotsin päätöstä on Suomessa katsottu karvat pystyssä.
- Ruotsin signaalitiedustelutoimenpide tarkoittaa ulkomaille suunnatun liikenteen mahdollista selvittämistä, ja kun Suomen liikenne kulkee Ruotsin kautta, niin silloin Suomen liikenne on tämän tiedustelun mahdollisena kohteena.
