Ruotsi kehittämään Suomen kanssa yhteistä merivoimien osastoa

Ruotsin ja Suomen puolustusyhteistyö on ottanut askelen eteenpäin. Ruotsin hallitus on osaltaan päättänyt maiden välille kaavaillun yhteisen merivoimien osaston kehittämisestä.  

Päätöksen mukaan tärkeimpänä tavoitteena on käyttää kummankin maan merivoimien resursseja kustannustehokkaammin. Tähtäin on paitsi puolustuskyvyssä myös kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa ja Nato-yhteistyössä.  

Suomen ja Ruotsin yhteistyön tiivistäminen alkoi alkuvuonna julkistetusta raportista. Toimeenpano oli esillä puolustusministereiden tapaamisessa syyskuussa. Tuolloin kerrottiin, että yhteistyöpakettiin kuuluu muun muassa merivoimien osasto, joka harjoittelee yhdessä.

Lue myös:

    Uusimmat