Ruotsi avaa uudelleen Julian Assangen raiskaustutkinnan – yksi epäillyistä tapauksista ei ole vielä vanhentunut

Wikileaks-perustaja Julian Assangen epäiltyä raiskaustapausta aletaan tutkia uudelleen Ruotsissa. Asiasta kertoo SVT.  

Assangea epäiltiin useista seksuaalirikoksista, jotka tapahtuivat Ruotsissa elokuussa 2010.

Yksi raiskausepäily ei ole ehtinyt vielä vanhentua, mutta sen tutkinta lopetettiin vuonna 2017. Syyttäjä katsoi tuolloin, ettei edellytyksiä viedä tutkintaa eteenpäin enää ollut. 

Assangea raiskauksesta syyttäneen naisen asianajaja sanoi aiemmin tekevänsä kaiken voitavansa, jotta tutkintaa jatketaan ja Assange tullaan luovuttamaan Ruotsiin.

Assange: Häpeä Ruotsille

Assangen ruotsalainen asianajaja sanoi uutistoimisto Reutersille, että Assange on yllättynyt päätöksestä. Asianajajan mukaan Assange kutsui päätöstä häpeäksi Ruotsille.

Asianajajan mukaan Assange haluaa auttaa tutkintaa, mutta pelkää karkoitusta Yhdysvaltoihin.

Turvapaikan peruminen mahdollisti tutkinnan jatkumisen

STT:n mukaan Assangen tilanne muuttui merkittävästi viime kuussa, kun Ecuador perui Assangen turvapaikan. Assange pidätettiin, ja kuun alussa brittituomioistuin tuomitsi hänet vajaan vuoden vankeuteen.

Syyttäjä Eva-Marie Perssonin mukaan uusi tilanne mahdollistaa tutkinnan jatkamisen. Persson korosti, että aiempi päätös tutkinnan lopettamisesta ei johtunut esimerkiksi todisteiden puutteesta.

–  Meillä on edelleen todennäköisiä syitä epäillä Julian Assangea raiskauksesta, Persson sanoi lehdistötilaisuudessa.

Assange on kiistänyt raiskaussyytökset. Syyttäjän ilmoituksen jälkeen Wikileaks julkisti lausunnon, jonka mukaan tutkinnan jatkaminen antaa Assangelle mahdollisuuden puhdistaa maineensa. Wikileaksin edustaja Kristinn Hrafnsson sanoi myös, että Ruotsiin oli kohdistunut "poliittista painetta" jatkaa tutkintaa.

Assange halutaan myös Yhdysvaltoihin

Syyttäjä aikoo vaatia Assangea vangittavaksi poissaolevana. Lisäksi hänestä aiotaan antaa uusi eurooppalainen pidätysmääräys, joka mahdollistaa Assangen luovuttamisen Britanniasta Ruotsiin, Persson kertoi.

Myös Yhdysvallat haluaa Assangen oikeuden eteen, koska Wikileaks julkaisi dokumentteja, jotka paljastivat arkaluonteisia tietoja muun muassa Irakin ja Afganistanin sodista. Assangea voi uhata Yhdysvalloissa vuosien vankeusrangaistus.

Perssonin mukaan Britannian viranomaiset päättävät, missä järjestyksessä luovutuspyynnöt käsitellään. Ruotsin ja Yhdysvaltojen viranomaiset eivät ole olleet asiasta yhteydessä, Persson sanoi.

Assangen asianajaja sanoi aiemmin, että Assange on valmis tekemään yhteistyötä Ruotsin viranomaisten kanssa. Sen sijaan Assange aikoo vastustaa kaikin keinoin mahdollista karkotusta Yhdysvaltoihin ja aikoo vaatia Ruotsilta vakuudet siitä, ettei häntä luovuteta sinne, asianajaja sanoi.

Rikosepäily uhkaa vanhentua

Assangea epäiltiin Ruotsissa myös muista seksuaalirikoksista, mutta niiden osalta syyteoikeus on jo vanhentunut. Nyt käsillä oleva raiskausepäily vanhentuu ensi vuoden elokuussa.

Persson myönsi, että aikataulu on tiukka.

–  On vaarana, että rikos ehtii vanhentua, mutta on myös mahdollista, että hänet saadaan luovutettua ajoissa, Persson sanoi.

Perssonin mukaan brittiviranomaiset ovat ilmoittaneet, että Assangen pitää istua tämänhetkisestä tuomiostaan vankeudessa vähintään 25 viikkoa. Perssonin mukaan Ruotsin viranomaiset voivat kuulustella häntä myös videolinkin välityksellä.

Lue myös:

    Uusimmat