BBC: Syyttäjien odotetaan kertovan, avataanko Assangen raiskausepäilystutkinta uudelleen Ruotsissa

Julian Assange pidätettiin Lontoossa 2:12
Video: Julian Assange pidätettiin Ecuadorin lähetystöstä Lontoossa huhtikuussa.

Ruotsissa syyttäjien odotetaan tänään kertovan, avataanko Wikileaksin perustajan Julian Assangen raiskausepäilystutkinta uudelleen. Asiasta uutisoi BBC. Tutkinnan avaamista on vaatinut epäillyn raiskauksen uhrin asianajaja.

Assange on kiistänyt syytökset. Mies on välttänyt luovutuksen Ruotsiin jo seitsemän vuoden ajan haettuaan turvapaikkaa Ecuadorin lähetystöstä Lontoosta vuonna 2012. Assange pakeni Ecuadorin suurlähetystöön sen jälkeen, kun lontoolainen tuomioistuin oli määrännyt hänet luovutettavaksi Ruotsiin.

Viime kuussa 47-vuotias Assange häädettiin lähetystöstä ja hänet tuomittiin 50 viikoksi vankeuteen takuusääntöjen rikkomisesta.

Raiskausepäily vanhentuu ensi vuonna

Assangea on epäilty Ruotsissa myös muista seksuaalirikoksista vuonna 2010 tapahtuneen epäillyn raiskauksen lisäksi. Raiskausta lukuun ottamatta kaikki muut epäilyt ovat vanhentuneet. Raiskausepäily vanhentuu vasta ensi vuonna, mutta tapauksen tutkinta lopetettiin 2017. Ruotsalaissyyttäjä katsoi tuolloin, että edellytyksiä viedä tutkintaa eteenpäin ei enää ollut.

Assangen pidätyksen jälkeen tietovuotajaa raiskauksesta syyttäneen naisen asianajaja sanoi tekevänsä kaikkensa, jotta tapaus avataan uudelleen.

Assange on kiistänyt epäilyt, mutta on asianajajansa mukaan valmis tekemään yhteistyötä Ruotsin viranomaisten kanssa, jos häntä koskevat raiskausepäilyt otetaan uudelleen käsittelyyn.

Sen sijaan Assange aikoo vastustaa kaikin keinoin mahdollista karkotusta Yhdysvaltoihin ja aikoo vaatia Ruotsilta vakuudet siitä, ettei häntä luovuteta sinne.

Yhdysvallat haluaa Britannian luovuttavan Assangen, koska hänen perustamansa Wikileaks-sivusto julkaisi dokumentteja, jotka paljastivat arkaluonteisia tietoja muun muassa Irakin ja Afganistanin sodista. Assangea voi odottaa Yhdysvalloissa viiden vuoden vankeusrangaistus.

 

Lue myös:

    Uusimmat