Ruotsalaistoimittaja ehti Kauhajoen uhrien omaisten luo ennen poliisia

Ruotsalaisen Expressen-lehden toimittaja kävi Kauhajoen uhrien omaisten ovella ennen viranomaisia, kertoo verkkosivuillaan Ruotsin Journalistiliitto. Toimittaja ehti ainakin kolmelle ovelle ennen poliiseja.

Poliisin kanssa omaisille suruviestejä vienyt pappi Kaj Engström kertoi, että hän oli mukana yhdessä perheessä, jossa oli jo käyty ennen kuin hän ehti paikalle.

Engströmin käsityksen mukaan perheelle ei ollut käynyt aivan selväksi, että ensimmäiset vieraat olivat toimittajia. Hänen mukaansa omaiset olivat käynnistä hyvin pahoillaan.

Expressenin toimituspäällikkö Viveca Hanssonin mukaan lehden toimittaja ei olisi esiintynyt minään muuna kuin toimittajana.

Suomessa asiasta kertoi ensin verkkosivuillaan Helsingin Sanomat.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat