Ruotsalaistähden vatsasta löytyi valtava kasvain – "Kuoleman ahdistuksen kesä"

Neljä kertaa salibandyn maalimanmestaruuden urallaan voittanut Ruotsin Peter Fischerström paljasti sairastaneensa syövän kesällä 2019.

Menestyksekkään peliuransa vuonna 2013 lopettanut Fischerström teki yllättävän paljastuksen, kun hän kertoi Fredrikssonin salibandypodcastissa joutuneensa vuosi sitten leikkauspöydälle kasvaimen vuoksi.

– Nyt kaikki on hyvin, mutta minä olin leikkauksessa syövän vuoksi vuosi sitten. Minulla oli 5,8 kilon kokoinen kasvain vatsassani, joka löydettiin kesäkuussa 2019, Fischerström kertoo.

Kasvaindiagnoosi oli Fischerströmille raskas.

– Se oli kuolemanahdistuksen kesä. Se on niin epätodennäköistä. Sitä luuli olevansa terve, mutta yhtäkkiä uskot kuolevasi.

Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja kasvain saatiin poistettua kokonaan. Toipumisennusteetkin näyttävät lupaavilta.

– Minulla on röntgenkuvaus ensi viikolla, mutta he eivät usko sen uusiutuvan. Se oli pahanlaatuinen kasvain, mutta sellaiset eivät yleensä uusiudu, Fischerström kuvailee.

Lue myös:

    Uusimmat