Ruotsalaisasiantuntija asettui Nuorten Leijonien puolelle – "Tuo ei ollut jäähy"

Lauri Mikkola: "Kevyesti tuli jäähy, mutta tulosta pitää kunnioittaa" 2:47
Näin Nuorten Leijonien päävalmentaja Lauri Mikkola summasi MM-välierän.

Nuorten Leijonien Kasper Kulonummen jäähy alle 20-vuotiaiden MM-välierän loppuminuuteilla nousi suureksi puheenaiheeksi Ruotsissa asti.

Suomi pisti välierässä USA:n koville ja karkasi avauserässä komeasti jo 2-0-johtoon. USA kuitenkin otti toisessa erässä ohjat käsiinsä ja rynni väkisin Suomen rinnalle.

Ottelun ratkaissut hetki nähtiin viisi minuuttia ennen päätössummeria, kun Suomen Kasper Kulonummi komennettiin jäähyaitioon koukkaamisesta. Kulonummi ei sulattanut tuomiota ja purki turhautumistaan huutamalla tuomariston suuntaan kummastellen jäähyään.

Jäähy koitui lopulta kalliiksi, kun Cutter Gauthier laukoi USA:n 3-2-voittomaalin Niklas Kokon selän taakse.

Ottelun jälkeen suomalaiset antoivat suoran mielipiteensä tuomareille päätöserän jäähystä.

Myös Ruotsissa yhdyttiin Nuorten Leijonien kritiikkiin. SVT:n asiantuntija Jonas Andersson antoi asiasta oman mielipiteensä.

– Tuo ei ollut jäähy. Tuo on virhetuomio. Ymmärrän suomalaisten turhautumisen. Olisin itsekin yhtä vihainen, Andersson sanoo SVT:n sivuilla.

Lue myös:

    Uusimmat