Ruokolahtelaisella huoltamolla on toden teolla päätetty selvittää, kuka keräsi loton ennätyssuuren pääpotin.
Asian selvittämiseksi huoltamolla ollaan aamusta lähtien onniteltu kaikkia paikalle osuneita 14,5 miljoonan euron voitosta. Onnittelun oikea kohde ei kuitenkaan ole vielä paikalle osunut – tai ainakaan voittoaan tunnustanut.
Ruokolahden Neste-huoltamon myyjä Jonna Vento kertoo, että yritys voittajan löytämiseksi on ollut kova.
– Valitettavasti ei ole tärpännyt. Kukaan ei tunnut valitettavasti tietävän mitään. Mutta vielä on päivää jäljellä, pitää yrittää kaivaa, Vento nauraa.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
1:06
Koko kunnan puheenaihe
Noin viiden tuhannen asukkaan kunnassa suurvoitto ei todellakaan ole jäänyt huomaamatta. Vento kertoo keskustelleensa asiasta lähes jokaisen asiakkaan kanssa. Hän uskoo, että päivä on ollut osaltaan vilkas sen takia, että ihmiset toivovat huoltamolla tiedettävän voittajasta jotain.