Ruokolahdella kiistellään kunnanjohtajan palkasta, aiemmin tehty johtajavalinta raukesi – "Nyt ainakin viikon verran taas tuuletellaan"

Ruokolahdella kunnanvaltuusto on päättänyt tänään, että kunnanjohtajaksi elokuussa valitun Anu Sepposen valinta on rauennut.

Valinnan raukeaminen liittyy sopimuksesta nousseisiin erimielisyyksiin. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd.) kertoo STT:lle, että valtuuston kokous päätyi äänin 20-6 katsomaan, että valinta on rauennut kunnanhallituksen aiemman esityksen mukaisesti.

Kymäläisen mukaan valtuusto äänesti samalla, että paikka laitettaisiin uudelleen hakuun. Kokoomuksen ja perussuomalaisten valtuustoryhmät jättivät eriävän mielipiteen raukeamisasiasta tehtyyn päätökseen. Yhteensä paikalla oli 26 valtuutettua.

Varsinaisia valtuutettuja puuttui kokouksesta kolme, mutta kahdella oli varajäsenet. Kunnanjohtajan valinnassa päädyttiin elokuussa Sepposeen, mutta johtajavalinta oli lopussa varsin tiukka. Yksi loppusuoran hakijoista oli entinen ministeri ja entinen kansanedustaja, valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen (kesk.), joka hävisi suljetussa lippuäänestyksessä Sepposelle niukasti.

Kymäläisen mukaan Tiilikainen on sittemmin ilmoittanut, ettei hän ole enää käytettävissä Ruokolahden kunnanjohtajan tehtävään. Sepponen on tällä hetkellä Rautalammin kunnanjohtaja.

Palkkauksesta ei päästy yksimielisyyteen

Kunnanjohtajan valintaa ovat varjostaneet erimielisyydet, joita kunnalla ja Sepposella on ollut muun muassa palkkaukseen liittyen. Aikaisempi kunnanjohtajan palkka oli Ruokolahdella 7 000 euroa, mutta tätä laskettiin 6 500:een. Kymäläisen mukaan 6 500 euron summa on myös se, mitä tullaan tulevalle kunnanjohtajalle tarjoamaan.

Kymäläinen kertoo, että kunta oli valmis tarkentamaan sopimusta Sepposen toivomilla ehdoilla, mutta palkkakysymyksessä eivät neuvottelijatkaan pystyneet joustamaan kunnanhallitukselta ja -valtuustolta saamansa mandaatin osalta.

Hän kuitenkin kertoo, että Ruokolahdella on ollut tapana, että palkkioita voidaan tarkastella vuosittain. Valtuuston maanantaisen päätöksen jälkeen tilanne rauhoittunee taas hetkeksi, mutta ensi viikolla pyörät lähtevät luultavimmin jälleen pyörimään.

– Nyt ainakin viikon verran taas tuuletellaan, kun odotetaan sitä kunnanhallituksen kokousta, Kymäläinen kuvailee tulevia askelia.

– En itse ole kunnanhallituksen jäsen, mutta arvioisin, että kunnanhallitus laittaa kunnanjohtajan viran auki sitten tämän seuraavan kunnanhallituksen kokouksen jäljiltä.

"Ihmisten hyvinvointia palkoista riitelyn sijaan"

Kymäläinen kuvailee koko tilannetta todella surulliseksi.Hän kertoo toivovansa Ruokolahdelle rauhaa keskittyä kunnan kehittämiseen.

Sepposen valinnasta on mennyt kahdeksan viikkoa ja tuona aikana kaikki käänteet on Kymäläisen sanoin myllerretty Suomen laajuisesti mediassa.

– Unohtuu kaikki sitä kahdeksaa viikkoa aiemmin tehty työ tämän kunnan kehittämiseksi, se missä tilassa tämä kunta tällä hetkellä on ja miten hyvin täällä asiat ovat, hän sanoo.

Kymäläinen toivoo, että Ruokolahdella päästäisiin keskittymään jälleen ihmisten hyvinvointiin liittyviin asioihin sen sijaan, että riideltäisiin julkisuudessa johtajan palkkioista. Ruokolahti on ollut ilman kunnanjohtajaa lokakuun alusta lähtien.

Lue myös:

    Uusimmat