Ruoho on aina vihreämpää Brasiliassa

Henrik Brandão Jönsson: Gräset är alltid grönäre i Brasilien. En resa genom världens bästa fotbollsland. Offside 2013. 240 s.

Arvio: Janne Hopsu

Ensi kesän jalkapallon MM-kisat Brasiliassa pelataan kuumissa tunnelmissa. Osin ilmaston, mutta myös poliittisen ilmapiirin takia. Kisat maksavat miljardeja, mutta kansalaiset vaativat rahoja elämänlaatunsa kohentamiseen.

Brasiliassa futis on ollut valtaapitävien väline kanavoida voittojen ja tappioiden herättämiä tuntoja. Nyt lajin maailmanlaajuisen suosion ja sen ensiluokkaisen areenan – MM-kisat – ovat napanneet ilmaisukeinokseen tavisbrasilialaiset.

Kuka onkaan parempi kirjoittamaan Brasiliasta ja sen jalkapallosta kuin ruotsalainen? Länsinaapurimme futisjournalismi on maailmanluokan tasoa.

Ruotsi ja Brasilia ovat ottaneet mittaa toisistaan MM-tasolla monesti. Maat kohtasivat 1958 MM-loppuottelussa nyt jo puretulla Råsundalla, missä nimensä loivat Pelé ja Garrincha. (Brasilia voitti 5-2).

Vääräsäärinen, rutiköyhistä oloista ollut ja mieleltään yksinkertainen ”Mané” Garrincha oli naistenmies. Eräällä pelikiertueella legendaarinen harhauttelija iski Ruotsissa naisen, jonka tuloksena syntyi Ulf Lindberg.

Brasiliassa jo yli 10 vuotta asunut Brandão Jönsson kietoo koskettavasti yhteen Garrinchan ja hänen pitkään salassa pysyneen poikansa tarinan, vaikka he eivät koskaan nähneet toisiaan.

Pele valtaapitävien sylikoira

Alkoholisoituneena kuollut Garrincha on Brasiliassa yhä suositumpi kuin Pelé. Köyhien on helpompi samaistua häneen jonka – nykykieltä käyttääkseni – elämänhallinta oli mitä oli. Hän oli lihaa ja verta, toisin kuin Pelé, joka peliuransa jälkeen lähti kunnolla opin tielle. Pelé tunnetaan pihinä, hieman huumorintajuttomana, ja valtaapitävien sylikoirana.

Garrinchan elämä ei ole köyhälistöromantiikkaa. Se kertoo yhä sosiaalisesti, taloudellisesti ja rodullisesti jakautuneesta maasta. Lindberg puolestaan pitää makkarakojua Halmstadissa. Kirjassa hän kertoo koskettavasti, miten olisi ollut elähdyttävää pitää samanlaista kojua Rion rantabulevardilla. Ei olisi Garrinchan pojalla ollut asiakkaista pulaa.

Vuoden 1994 kisojen välierässä läkähdyttävän kuumassa Kalifornian Pasadenassa Brasilia voitti 1-0 Romárion maalilla. Romário tunnetaan lempinimellä Baixinho eli Pätkä. 168-senttinen hyökkääjä teki tuon maalin päällään kahden ruotsalaishujopin välistä. (Brasilia voitti MM-kultaa, Ruotsi pronssia.)

Romário de Souza Faria oli pelaajana ja kenttien ulkopuolella ärsyttävä, leuhka ja viihtyi aamuyöelämässä. Nyt hän on kansanedustajana Brasilian kongressissa sosialistipuolueen edustajana.

”Sosialisti ja sosialisti. Olen värillinen, olen köyhästä perheestä ja kasvanut favelassa. En ole rikas, valkoinen keskiluokkaiskundi. Tiedän mitä on olla köyhä. Kamppailen tasa-arvon puolesta. Siinä mielessä olen sosialisti.”

Öykkärin elämä muuttui

Brasilian kansanedustuslaitos on täynnä korruptoituneita ketkuja, jotka tuskin edes vaivautuvat istuntoihin. Nykyään mukavasti asuva Romário yrittää olla toisenlainen. Entisen öykkärin elämän muutti kehitysvammainen tytär Ivy. Romário havahtui maan kammottavaan sosiaalihuoltoon. Se antoi puhtia uraan politiikassa.

Riippumattomat arvioitsijat pitävät Romáriota pätevänä kongressiedustajana. Hän on aina paikalla, ja kertoo mielipiteensä puhujapöntöstä. Perinteistä eurooppalaistaustaista eliittiä huvittaa pukuun ja kravattiin pukeutunut tummahipiäinen lyhyt mies. Ei ehkä kauan.

Romário edustaa sitä Brasiliaa joka on tyytymätön nykytilaan. Vaikka Brasilian kaduilla on ollut mielenosoituksissa paljon keskiluokkaa, heidän protestinsa saa tukea myös köyhiltä. Romário ja monet nykyiset brasilialaiset futistähdet kannattavat mielenosoituksia ja niiden sanomaa.

Kirjan nimi on sekä totta että ironiaa. Brandão Jönsson kertoo suurten tähtien elämäntarinoita liittäen ne isompaan asiaan. Sócrates ajoi demokratiaa kun maassa vallitsi sotilasjuntta. Tämän hetken ykkösnimi, Santosista Barcelonaan siirtynyt Neymar on nykyfutiksen tuote. Hänen ympärillään olevassa tiimissä on niin lakimiestä, psykologia, kieltenopettajaa kuin parturia.

Seurojen johtoon liike-elämän vaikuttajia

Brasilia muuttuu. Samaan aikaan seurojen johtoon on tullut pankki- ja yritysmaailman ammattijohtajia. Äärivanhoilliset evankeliset lahkot houkuttelevat riveihinsä katolisen kirkon seurakuntalaisia. Viime vuosina uskoaan kentillä näkyvästi esitelleet Lúcio ja Kaká esimerkiksi ovat näiden kirkkokuntien jäseniä.

Jalkapallo on liian tärkeä jätettäväksi vain katsomoihin ja televisioiden äärelle. Brandão Jönsson kertoo elävästi ja ymmärrettävästi miksi.

Janne Hopsu

Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa

Lue myös:

    Uusimmat