James M. Dorsey: The Turbulent World of Middle East Soccer. Oxford University Press. 2016. 359 s.
Futishullussa Egyptissä jalkapallokausi alkoi nyt syyskuussa suljetuin ovin – jo neljättä vuotta peräkkäin. Kyse ei ole lajikorruptiosta, rahan puutteesta tai huonosta pelin tasosta, sillä Egypti on Afrikan ja Lähi-idän jalkapallon suurvalta.
Egyptiä tukahduttavasti johtava sotilaskomento, presidenttinään entinen marsalkka Abdel Fattah al-Sisi, pelkää niin kutsuttuja ultra-faneja. Ultrat ovat kiihkeimpiä, vannoutuneimpia ja järjestäytyneitä seurojensa kannattajia, Euroopasta Lähi-itään.
Ultrilla oli näkyvä rooli Egyptin silloisen presidentin Hosni Mubarakin kaatamisessa alkuvuodesta 2011. He eivät myöskään ole tyytyneet katsomaan vierestä, kun Mubarakin jälkeiset lupaukset paremmasta elämästä ovat jääneet valtakoneiston kähminnän ja väkivallan jalkoihin.
Yhdysvaltalaisen journalistin ja tutkijan James Dorseyn kirja Lähi-idästä kertoo sen, minkä monet poliittiset johtajat haluavat korulausein kiistää: Urheilu, ja erityisen usein kaikkialla suosittu jalkapallo, on politiikkaa.
Hallitsijat omivat jalkapalloa
Lähi-idässä(kin) valtaapitävät ovat pyrkineet omimaan jalkapalloa. He omistavat seuroja, ja puhuvat holhoavasti kannattajille: ”Maamme pojat ja tyttäret...” Patriarkaalinen, alaspäin katsova puheenparsi ei kuitenkaan sosiaalisen median ja yhä avoimemman tiedonkulun aikakaudella enää pure.
Stadioneista on tullut protestien estradeja ja megafoneja, mutta myös kirjaimellisesti taisteluareenoja. Helmikuussa 2012 Port Saidissa kuoli 74 kairolaisen al-Ahly-seuran kannattajaa ottelun jälkeisessä väkivallassa. Jäljet johtavat sylttytehtaalle eli vihattuun turvallisuus- ja valtakoneistoon.