Ruoanlaittoa vältellyt perheenisä muutti suhtautumisensa täysin: "Pohjilta lähdettiin ja tie on ylöspäin"

Huippukokki Kari Aihinen kouli Heikistä pätevän ruoanlaittajan.

Kaappaus keittiössä -ohjelmassa vieraillaan Petäjävedellä Heikin, Riinan ja Laura-vauvan luona. Koti-isäksi jäävän Heikin ruoanlaittotaidot ovat hataralla pohjalla, joten huippukokki Kari Aihinen on kutsuttu apuun.

Heikin koulutus aloitetaan kasviksiin tutustumalla. Aihinen opettaa hänelle, miten eri kasvikset kuoritaan ja pilkotaan. Heikin kompastuskivenä on aiemmin ollut kastikkeen teko, joten sekin opetellaan alusta asti.

Kaappauksen aikana Heikin suhtautuminen ruoanlaittoon muuttuu.

– Kyllä tämä on ihan hauskaa. Ennen tätä on pakoillut eikä ole viitsinyt alkaa tekemään, kun ei ole hanskannut, hän toteaa.

– Kaappaus oli loistava. Pohjilta lähdettiin ja tie on ylöspäin.

Kun Aihinen saapuu tarkastuskäynnille kolmen kuukauden kuluttua, perheen arki on muuttunut. Heikki on luopunut aiemmin suosimistaan raaoista nuudeleista ja alkanut tehdä tavallisia arkiruokia. Myös puoliso Riina on tyytyväinen.

– Olen Heikistä tosi ylpeä, että hän otti tällaisen haasteen vastaan. On paljon sanottu, jos sanon että hän tekee paremmin kuin minä, Riina nauraa

– Ei minun tarvitse enää lihapullia tehdä.

Kaappaus keittiössä MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa maanantaisin klo 20.

Lue myös:

    Uusimmat