Röyhkeyden huippu? Varkaat tuhosivat pihassa seisseen ambulanssin Lappeenrannassa: "Ensimmäinen kerta, kun tällaista minun urallani tapahtuu"

Lappeenrantalaisella Raskoneen autokorjaamolla pöyristyttiin viime viikolla erikoisesta varkaustapauksesta.

Myllymäen kaupunginosassa sijaitsevan korjaamon pihassa seisseestä, hälytystehtävällä kolaroidusta ambulanssista oli viety suuri määrä erilaisia osia.

Varkaustapauksen huomasi liikkeen mekaanikko Jesse Jukkala keskiviikkona aamulla. Hän hämmästeli, miksi vakuutusyhtiön maksupäätöstä odottanut viranomaisajoneuvo oli pihassa pöllien päällä.

Eturenkaat puuttuivat. Samoin peruutuskamera, rekisterikilvet, ilmanputsari, ajovaloumpiot sekä lukuisat muut osat ja laitteet.

– Kyllä se vähän niin sanotusti tunteisiin meni, kun aamulla tämän huomasin.

Näkymä valtatielle

Jukkalan mukaan viimeiset työntekijät poistuivat korjaamolta illalla yhdentoista aikoihin. Varkaat ovat siis iskeneet korjaamolle tiistain vaihtuessa keskiviikoksi, kello 23–7 välisenä aikana. 

– Sillä välillä tavarat ovat hävinneet. Lisäksi pihallamme odottaa korjausta Postin auto, jonka kilvet oli myöskin viety. Olemme tehneet viranomaisten kanssa yhteistyötä 12 vuotta ja tämä on ensimmäinen kerta, kun tällaista minun urallani tapahtuu, mekaanikko Jukkala kertoo.

Jukkalan mukaan rikospaikalta on suora näkymä valtatie kuudelle, mutta toistaiseksi kukaan asiasta tietävä ei ole ottanut yhteyttä korjaamolle. Valvontakameroita kyseissä kohdassa ei ole.

Jukkalan mukaan korjaamo on tehnyt asiasta rikosilmoituksen poliisille.

Lue myös:

    Uusimmat