Rovaniemellä on havaittu jälleen vakavaa raideliikenteen häirintää – junaraiteille asetettu kiviä

Ilkivallan teko aiheuttaa vaaratilanteita ja suuria taloudellisia vahinkoja, poliisi muistuttaa. 

Poliisi on saanut useita ilmoituksia junaraiteille asetetuista kivistä ja muista esteistä erityisesti Rovaniemen kaupungin Saarenkylän alueelta. 

Vierasesineiden pinoaminen raiteille aiheuttaa vaaratilanteen ilkivallan tekijälle, ohikulkijoille ja junan matkustajille. Pahimmillaan juna voi suistua raiteiltaan tai singota esineet kauas ympäristöön.

Poliisi kehottaa vanhempia kertomaan lapsille ja nuorille raiteilla liikkumisen ja leikkimisen vaaroista. Liikennetuhotyön yrityskin on rangaistava. Vaikka lapsi tai nuori ei olisikaan rikosoikeudellisessa vastuussa, hän on kuitenkin korvausvelvollinen aiheutuneista vahingoista. Aiemmissa vastaavissa ilkivaltatilanteissa korvaussummat ovat nousseet kymmeniin tuhansiin euroihin.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja