Rottamaisista tempuistaan tunnettu NHL-tähti sai venäläistaiturin raivostumaan – poikkeuksellinen kostoisku tallentui kuviin: "Pääsi vähän yllättämään"

New York Rangers kellisti Bostonin maalein 5–2 jääkiekon NHL:ssä paikallista aikaa perjantaina. Ottelun jo ratkettua vaihtoaition puolella nähtiin erikoinen episodi.

Kolmatta erää oli jäljellä reilut kymmenen sekuntia, kun Bostonin Brad Marchand ja New Yorkin Artemi Panarin kävivät keskustelua vaihtoaitioiden välillä. NHL:ssä kyseenalaisista tempauksistaan ja toisten pelaajien ärsytystaipumuksestaan tunnettu Marchand sai mitä ilmeisimmin Panarinin raivostumaan kommenteillaan, sillä venäläinen päätyi heittämään hanskallaan kanadalaishyökkääjää. Hanska kilpistyi Marchandin käsivarteen.

Muun muassa New York Post kertoo lähteisiinsä vedoten Marchandin solvanneen Panarinia ja vihjailleen, ettei venäläisestä juuri pidetä tämän kotimaassa. Myös presidentti Vladimir Putinin nimi nousi lähteiden mukaan esiin jutustelussa. Panarin on aiemmin antanut Putinia kritisoivia kommentteja.

Tarkkaa tietoa keskustelun kulusta ei kuitenkaan ole, sillä kumpikaan ei liiemmin kommentoinut tapahtunutta ottelun jälkeen. Panarinia ei tavoitettu haastatteluun, mutta Marchand kertoi kaksikon vertailleen torstaina vietetyn kiitospäivän aterioitaan.

– Hän ei pitänyt siitä, mitä olin syönyt, Marchand veisteli ESPN:n mukaan.

– Se (heitto) pääsi vähän yllättämään. Minua on heitelty monilla asioilla, mutta pelaajat eivät ole sitä aiemmin tehneet, Marchand suostui toteamaan.

Voit katsoa tilanteen alla olevalta videolta.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Rangers-valmentaja Gerard Gallant ei sanojensa mukaan tiennyt, mistä kaksikon välillä oli kysymys.

– Olin penkin toisessa päässä. Näin vain, että he saivat rangaistukset. Yritin keskittyä valmentamiseen.

Kysyttäessä, yllättikö välikohtaus hänet, Gallant antoi paljon puhuvan vastauksen.

– Marchy (Marchand) on loistava pelaaja tähän liigaan.

Rangers-hyökkääjä Ryan Strome oli niin ikään vähäsanainen tapauksesta.

– En kommentoi. Asia tulee julki joskus. Ei ole minun asiani kommentoida. Katsotaan, mitä tapahtuu.

Molemmille pelaajille tuomittiin tilanteesta kymmenen minuutin käytösrangaistus.

Lue myös:

    Uusimmat