Rottahavaintoja on tehty runsaasti – ongelmapaikkoja taloyhtiöiden jäteasemat: "On ollut leutoja talvia ja ravintoa saatavilla"

Helsingin rottaongelma räjähti käsiin 7:33

Suuret rakennustyömaat ovat laittaneet rotat liikkeelle Helsingin seudulla. Erityisesti kesällä havaintoja rotista on tehty paljon.

VIDEO:

Helsingin rottaongelma puhutti Huomenta Suomessa reilu vuosi sitten.

Rottahavaintoja on kesän aikana tehty Helsingissä runsaasti.

Tuholaistorjujien mukaan kesä on havaintojen osalta aktiivista aikaa, sillä sekä rotat että ihmiset ovat enemmän liikkeellä.

Ihmisiltä jälkeen jääneet jätteet ja ruuantähteet houkuttelevat rottia pois piiloistaan. Myös leuto talvi on saattanut kasvattaa rottakantaa.

– Rottia on ollut aina, mutta niiden määrä on lisääntynyt ongelmakohteissa. On ollut ravintoa saatavilla sekä leutoja talvia ja ihmiset ovat voineet käsitellä jätteitä huolimattomasti, Anticimexin toimitusjohtaja Jussi Ylinen sanoo.

Sisätiloihin rotat tunkeutuvat vain harvoin

Sisätiloihin tunkeutuvat tuholaiset ovat edelleen harvinaisia. 

– Vuoden aikana ei ole kovin montaa tapausta, joissa rotta on tullut asuntoon sisälle, Jouko Kauppinen Helsingin Tehotorjunta Oy:sta sanoo.

Valtakunnallisesti toimivan Anticimexin mukaan sisätiloihin tulleista rotista tulee ilmoituksia vuosittain muutamia kymmeniä. 

– Pääsääntöisesti rotat pysyttelevät jätekatosten luona tai talojen juuressa, jossa niiden pesät ovat, Jussi Ylinen sanoo.

Rottakanta kulkee sykleittäin

Tuholaistorjujien mukaan viimeisen vuoden aikana rottahavaintojen määrässä on ollut kasvua.

Helsingin seudulla tehdyt laajat rakennushankkeet ovat ajaneet rottia liikekannalle, kun niiden elinrauha on häiriintynyt.

– Viime vuoden aikana rottia on lähtenyt liikkeelle erityisesti rakentamisen myötä. Taloyhtiöiden jäteasemat ovat ongelmapaikkoja ja pitäisi muistaa, ettei jätetä jätteitä vapaaksi, vaan laitetaan jäteastioihin, Jouko Kauppinen sanoo.

Kauppisen mukaan rottien määrässä on ollut havaittavissa viiden vuoden pituisia jaksoja, jolloin kanta nousee ja laskee.

 – Nyt on näkynyt määrän kasvua, mutta vuoden parin sisällä kanta voi jälleen laskea, Kauppinen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat