Rotat ovat vallanneet Helsingin, havainnot lisääntyneet myös Turun seudulla ja Itä-Suomessa: Pidä rotat poissa siistimällä kotipiha

Alkukesällä rottien määrä lähtee nopeaan nousuun. Rotat saavat ensimmäisen poikueensa, jossa on 8–12 poikasta. Koska rotta tulee sukukypsäksi jo kahden kuukauden iässä ja sen kantoaika on 21 päivää, lisääntyminen on todella nopeaa ja runsasta.

Rottia on joskus arvioitu olevan Helsingissä jopa puoli miljoonaa. Rotta-asiantuntija, Helsingin yliopiston tutkijatohtori Tuomas Aivelo pitää arvioitua määrää isona.

– Mutta toisaalta kukaan ei ole koskaan arvioinut määrää. Helsingin keskustan alla on valtava määrä tunneleita ja viemäreitä. Sitäkään ei tiedetä, liikkuvatko samat rotat maan päällä ja maan alla.

Rottahavainnot lisääntyneet

Aivelon mukaan rottia liikkuu kaikkialla Helsingissä.

– Perinteisesti Kalliossa on paljon rottia, mutta nyt enemmän havaintoja on tehty myös Kannelmäessä, Roihuvoressa ja Munkkivuoressa. Ei voi sanoa, että Helsingissä olisi alueita, jossa rottia ei ole. Toisaalta voi olla, että rottia on jossakin korttelissa, mutta viereisessä ei, Helsingin Kaupunkirottaprojektia johtava Aivelo sanoo.

Rottahavainnot ovat viime aikoina lisääntyneet myös Turun alueella ja Itä-Suomessa. Isompia rottamääriä on tavattu myös Tampereen Sorsapuistossa. Porvoossa rottaongelma on levinnyt viemäreihin. Jyväskylässä ja Kuopiossa rottahavaintoja on tehty samaan tapaan kuin aiempinakin vuosina.

Rotanmyrkkyä ei enää myydä kuluttajille

Aivelon mukaan rottien levittämiä tauteja on tutkittu Suomessa viimeksi 1950-luvulla.

–  En osaa sanoa, mikä tilanne on Helsingissä. Nyt meneillään olevassa projektissa otamme kuitenkin kuolleista rotista kudosnäytteitä.

Tropiikissa rotat levittävät muun muassa leptospiroosi-nimistä kuumetautia, joka voi johtaa kuolemaan.

–  Arvioni on, että jos rotat levittäisivät Suomessa vakavia sairauksia, se kyllä tiedettäisiin. Hantaviruksia rotat voivat levittää, mutta terveydenhuoltojärjestelmässä pienen kuumeilun aiheuttajia ei yleensä tutkita.

Rotanmyrkkyä ei enää myydä kuluttajille. Torjunnassa on otettava yhteys alan yritykseen.

Jos ei halua rottia pihapiiriinsä, pitää muokata pihasta sellainen, että rotta ei siellä viihdy. Tämä tarkoittaa, että pihalle ei saa jättää ruokaa eikä seinustoille tavaroita, joiden alle rotat voivat rakentaa pesänsä. Myös nurmikko kannattaa pitää lyhyenä.

Lue myös:

    Uusimmat